Yhteiskuntavastuu: Vaikuttavaa vastuullisuutta

Jaa artikkeli

Yritysten toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti, siihen on pakko reagoida järkevällä tavalla. Asiakkaille ja yhteistyökumppaneille ei riitä se, että tuotteet ja palvelut ovat kunnossa. Osuustoimintayritysten on myös pystyttävä kertomaan, että niiden arvot ja toiminta ovat yhtenevät.

Viime vuosina puheet yritysvastuusta ja koko yritysvastuun käsite ovat selvästi monipuolistuneet. Välttämättömästä toimintaympäristön huomioimisesta on tullut kilpailutekijä. Muutokset voivat mahdollistaa uudenlaisen tuote- ja palvelukehityksen, uudet markkinat ja uudet liiketoimintamallit. Tarttukoon kiinni, joka ehtii ja pystyy.

Yritysvastuun laajentuminen on merkittävä osa yhteiskunnan kehittymistä ja samalla yrityksille keino saavuttaa taloudellista menestystä. Osuustoimintayrityksissä tämä on ymmärretty alusta lähtien, juuri yhteisvastuullisuus on osaltaan tehnyt osuuskunnista voimakkaita vaikuttajia paikallisesti ja alueellisesti.

Yritysvastuun painoarvo suomalaisten yritysten johtamisessa on vaihdellut suuresti. Vanhastaan painopiste on ollut ympäristöasioiden johtamisessa, mikä juontuu runsaasti luonnonvaroja käyttävän teollisuuden suuresta osuudesta.

Taloudellista vastuuta yksikään yritys ei voi väistää, sillä toiminnan kannattavuus on pitkällä tähtäyksellä elinehto. Sosiaalisen vastuun alueella yrityksillä on vaihteleva menneisyys, pääosa on pysytellyt vakaasti lakisääteisissä tehtävissään. Julkisen vallan säästötalkoissa tähän saattaa kuitenkin olla tulossa muutos.

On hyvin todennäköistä, että yritysvastuun strateginen painoarvo kasvaa ja hyvän johtamisen avulla siitä tulee osa arkipäivää yhä suuremmalle osalle suomalaisia yrityksiä. Yritysten on välttämätöntä kuunnella entistä herkemmin eri sidosryhmiensä odotuksia ja seurata kuluttajakäyttäytymisen muutoksia. Maine vastuullisena yrityksenä lujittaa brändejä ja avaa uusia markkinoita.

2000-luvun yritysvastuu on paljon enemmän kuin lainsäädännön noudattamista, se on ympäröivän yhteiskunnan edellyttämä tapa tehdä liiketoimintaa ja lisäksi strateginen mahdollisuus saavuttaa kestävää taloudellista menestystä. Vastuullisuuden pitää kuitenkin olla muutakin kuin raportointia ja kilpailua siitä kuka sen parhaimman raportin tekee. Yrityksen täytyy pystyä näyttämään miten vastuullisuus näkyy arjessa, miten se näkyy kuluttajille ja miten he siitä hyötyvät.

Teksti: Antti Äijö

Left Menu Icon
Right Menu Icon