Itsenäiset osuusmeijerit: Kiintiömaito kaikkien etu

Itsenäisillä osuusmeijereillä on pieni, mutta tärkeä sija maidon hankinnassa ja jalostuksessa. Ylivoimaisen markkinaosuuden takia Valio on eri lipun alla toimiville meijereille kova kilpailija, mutta myös tärkeä raaka-aineen toimittaja.

Jaa artikkeli

Itsenäisillä osuusmeijereillä on pieni, mutta tärkeä sija maidon hankinnassa ja jalostuksessa. Ylivoimaisen markkinaosuuden takia Valio on eri lipun alla toimiville meijereille kova kilpailija, mutta myös tärkeä raaka-aineen toimittaja.

Raaka-ainetoimitukset perustuvat Kilpailuviraston määräämään velvoitteeseen.

Valion on pitänyt sitoutua siihen, että kotimaan markkinoiden kilpailijat voivat ostaa siltä vuosittain yhteensä enintään 185 miljoonaa litraa raakamaitoa. Päätös periytyy AitoMaito –meijereiden pelastusoperaatioon, joka lisäsi Valion osuutta maidon hankinnasta viranomaisten mielestä liian korkeaksi. Myöhemmin tätä kiintiötä kasvatettiin, kun Milkankin maidot tulivat Valiolle. Kilpailijat voivat ostaa tuotteen raakamaitona, kuorittuna maitona, vakioituna maitona tai kermana.

Esimerkiksi Hämeenlinnan Osuusmeijerin tuotevalikoiman ja tuotantovolyymin kannalta Valion myymällä maidolla on suuri merkitys.

”Markkinoilla ei ole riittävästi kilpailua ja vaihtoehtoja suomalaisesta raaka-aineesta valmistetuista tuotteista, jos myyntikiintiöstä luovutaan. En usko että tämä on toivottava tai edes mahdollinen tilanne”, Hämeenlinnan Osuusmeijerin toimitusjohtaja Risto Koski toteaa Osuustoiminta-lehdessä.

Tänä vuonna Hämeenlinnan Osuusmeijeri on laajentanut tuotevalikoimaansa ja liikevaihdon kehitys on ollut myönteinen.

Kilpailuviraston Valiolle myytäväksi määräämä kiintiömaito on Pohjanmaalla toimivalle Osuuskunta Maitokolmiollekin tärkeä raaka-aine.

”Viranomaisten määräämä kiintiö on yksi asia, millä voidaan rauhoittaa tilannetta maidontuottajien joukossa. Kiintiön poistaminen aiheuttaisi nopeasti levottomuutta eikä se olisi kenenkään etu.” arvioi Maitokolmion toimitusjohtaja Juha Murto-Koivisto.

Lue lisää Osuustoiminta-lehdestä! Tilaajana voit lukea koko jutun myös näköislehdestä, jonka löydät osoitteesta http://pellervo-e-lehdet.fi.

Left Menu Icon
Right Menu Icon