Osuustoimintayritysten tuloverot lähes ennätyslukemissa

Osuustoimintayritysten maksamat tuloverot 2000-luvulla ylittivät jo viiden miljardin euron rajapyykin. Vuodelta 2014 tuloveroa maksettiin yli puoli miljardia. Vain vuonna 2000 verosumma on ollut korkeampi tällä vuosituhannella.

Jaa artikkeli

Osuustoimintayritysten maksamat tuloverot 2000-luvulla ylittivät jo viiden miljardin euron rajapyykin. Vuodelta 2014 tuloveroa maksettiin yli puoli miljardia. Vain vuonna 2000 verosumma on ollut korkeampi tällä vuosituhannella.

Osuustoiminta-lehden seuraamien 330 perinteisen osuustoimintayrityksen tuloverot nousivat viime vuonna lähes ennätyslukemiin. Vuonna 2014 tuloveroja kertyi yhteensä 515 miljoonaa euroa. Suurin syy näin mojovaan pottiin on OP ryhmän järjestelyt. Ryhmän sisäisistä Pohjola Pankin osakekaupoista syntyi 109 miljoonan euron luovutusvoittovero. Lisäksi Osuuspankkien Keskinäisen Vakuutusyhtiön tasoitusmäärän purkamisesta aiheutui 50 miljoonan euron tulovero. Yhteensä OP ryhmän verot nousivat 308 miljoonaan, eli ryhmä yksinään vastasi 60 prosentista kaikkien osuustoimintayritysten veropotista.

Metsä Group petrasi

Toiseksi suurimmaksi veronmaksajaksi pääsi jälleen viime vuonna hienon tuloksen tehnyt Metsä Group lähes 70 miljoonan veropotillaan. Verojen määrä metsäyhtiöllä tuplaantui edellisvuodesta. Metsä Group on myös osuustoimintayritysten ylivoimainen ykkönen veronmaksussa pitkällä aikavälillä.

Osuuskauppojen ja SOK-yhtymän yhteenlaskettu verokertymä oli vuonna 2014 myös kunnioitettava, vajaa 53 miljoonaa. Yksittäisistä osuuskaupoista kärkeä pitää HOK-Elanto kymmenen miljoonan euron veroilla, joka pesee jopa SOK-yhtymän seitsemän miljoonan veropotin.

LähiTapiola-ryhmälle yhteisöveroa kertyi viime vuonna 41,3 miljoonaa euroa, josta noin puolet koostuu LähiTapiola Keskinäisen yhtiön veroista.

Hankalasta vuodesta kärsinyt Valio on myös totuttu näkemään osuustoimintayritysten parhaimpien veronmaksajien listalla. Tällä kertaa veroja maksettiin vajaa viisi miljoonaa, kun edellisen vuoden parempi tulos johti lähes 17 miljoonan euron veroihin.

PASI SAARNIVAARA, teksti ja graafi

Left Menu Icon
Right Menu Icon