Maidon jalostusasteen
 kohottaminen tarpeen

Jaa artikkeli

Maitoalalla kehitys on ollut mollivoittoista näihin päiviin asti. Maidon tuottajahinnat ovat olleet laskussa ja sen myötä myös meijeriyritysten liikevaihto. Markkinoille pitäisi saada uusia korkeamman jalostusasteen tuotteita, jotta kurssi kääntyisi.

Maidon tuotannossa ja –jalostuksessa on puhuttu kriisistä, kun erityisesti EU:n alueella jatkuva ylituotanto rasittaa markkinahintoja. Maitotuotteiden tuotantomäärät ovat olleet kasvussa tänäkin vuonna, mutta hinnat maailmalla näyttivät elokuussa tasaantumisen merkkejä.

Suomen maitosektorilla on parin viime vuoden aikana ollut entistä vähemmän jaettavaa, kun kannattavin osa viennistä tyssäsi Venäjän tuontikieltoon. Samaan aikaan hinnat kotimaassa ovat laskeneet merkittävästi.

Maitotiloista vakavin kriisi koskettaa Suomessa arviolta 20-30 prosenttia. Yleisimmin kyse on aivan viime vuosina investoineista tiloista, joiden talous kärsii tuottajahinnan laskusta. Meijeriosuuskunnista on kriisin kurimukseen ajautunut Kuusamon Osuusmeijeri, jonka kiviriippana ovat juustoyhtiön tuottamat tappiot aikaisemmilta vuosilta.

Valion liikevaihto on supistunut muun muassa jalostuksen painopisteen muututtua alhaisen katteen tuotteisiin. Joidenkin kilpailevien kotimaisten meijeriyritysten liikevaihto on ollut lievässä kasvussa, vaikka maitotuotteet maksoivat kaupassa 2015 vuosikeskiarvona 4,6 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Kauppojen ”halpuuttamiskampanjat” ovat kiristäneet tuottajajärjestöjen ja kaupan keskusliikkeiden välisiä suhteita.

Ulkomailla tuotettu maito ei enää virtaa jalostamattomana Suomeen, sillä ruotsalaisen maidon vastaanotto lopetettiin kesällä 2015. Maitotuotteita kuitenkin tuodaan Suomeen kasvavia määriä. Edullisiksi hinnoiteltujen juustojen lisäksi tuontilistalla on korkean katteen välipalatuotteita. Suomeen tapahtuvan tuonnin vuoksi maitotuotteita on vastaavasti vietävä maasta ulos yli 600 miljoonan maitolitran verran. Kasvava osa viennistä on ollut maitojauhetta ja voita.

Meijereiden kilpailu
tuottajista rauhoittui

Meijereiden väliset erot maidon tuottajahinnoissa ovat viime kuukausina tasoittuneet, kun Valion kilpailijat ovat tiukan markkinatilanteen vuoksi pudottaneet omia tarjouksiaan. Tuottajahinnan kehitys on yhä alavireinen, sillä monet Valion omistajaosuuskunnista lopettivat oman lisähinnan maksamisen kesällä.

Tuottajahintojen tasoittuminen on saanut aikaan myös sen, että tuottajien liikehdintä eri meijereiden välillä on rauhoittunut. Vielä vuonna 2015 valiolaiset osuuskunnat menettivät noin sata maidontuottajaa. Uusia tuottajia saivat eniten Osuuskunta Maitokolmio, Osuuskunta Maitomaa ja Arla Suomi yhteistyöryhmän meijerit. Maitoa Valio kertoi menettäneensä vain noin 30 miljoonaa litraa, tämä luku kasvaa kun siirtyjien koko vuoden tuotantomäärät tulevat uusien ostajien keräilyyn.

Valion ulkopuolella olevat jalostusmeijerit ovat investoineet voimakkaasti viime vuosina. Maitokolmio ja Satamaito panostavat liikevaihtoonsa nähden voimakkaasti uusiin tuotantotiloihin. Maitokolmio sai tänä vuonna valmiiksi vanhalle tontilleen kasvatetun uudistilan, Satamaito on vaiheittain muuttamassa pois Porin keskustasta. Osuuskunta Maitomaan suurin investointi on ollut sijoitus Kuusamon Juuston osakkeisiin, yrityssaneeraustilanteessa panostuksesta on vaara leikkautua ainakin osa.

Itsenäisistä osuusmeijereistä on viime vuoden murroksesta selvinnyt tulostietojen perusteella parhaiten Osuuskunta Maitokolmio, joka kasvatti liikevaihtoaan muun muassa private label –tuotteiden kasvaneiden valmistusmäärien ansiosta. Taloudellisesti tiukemmat ajat voivat olla edessä, kun tänä vuonna valmistuneen investoinnin tuoma velkataakka on maksettava pois.

Lähes kaikilla meijereillä on jäsenten osuusmaksuja perimättä. Valiolaisilla osuuskunnilla perimättä on yleisesti noin 30 prosenttia osuuspääomasta. Suhteellisesti eniten perittävää on voimakkaimmin uusia tuottajia rekrytoineilla osuuskunnilla Maitokolmiolla ja Maitomaalla., kummallakin noin 60 prosenttia. Maitomaalla perimättä oleva summa oli vuodenvaihteessa 3,3 miljoonaa, Maitokolmiolla 4,5 miljoonaa.

Valion vaikeudet 
markkinoilla jatkuvat

Valio onnistui vaikeassa markkinatilanteessa säilyttämään viime vuonna osuutensa kuluttajatuotemarkkinoilla nipin napin. Alhainen hintataso ja korkea teollisuustuoteviennin osuus vaikuttivat siten, että liikevaihto ja maitotuotto jäivät edellisen vuoden tasosta.

Valio tekee rakennejärjestelyitä muun muassa lopettamalla Tampereen meijerin toiminnan. Henkilöstöä on vähennetty muistakin toiminnoista, viime vuonna työntekijöistä sai lähteä joka kymmenes.

Tuoretuotteita jalostavissa meijereissä odotetaan levottomina, mikä on Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Valion Markkinaoikeudelta saamaan tuomioon. Valiolla on edessä 70 miljoonan euron sakkojen maksu ja lisää oikeudenkäyntejä, mikäli KHO päätyy Markkinaoikeuden kanssa samalle kannalle. Arla Oy ja suurimmat itsenäiset maidon pakkaajat vaativat Valiolta yli sadan miljoonan euron vahingonkorvauksia.

Olipa päätös minkälainen tahansa, Suomen maitomarkkinoille sen vaikutukset ovat merkittävät. Mikäli Valio saa vapauttavan päätöksen, kilpailuasetelma tuoretuotteissa tulee muuttumaan voimakkaasti. Valiolle kielteinen päätös taas merkitsisi sitä, että maksettavan 70 miljoonan euron seuraamusmaksun lisäksi edessä ovat vahingonkorvausoikeudenkäynnit. Päätöstä asiassa odotettiin jo ennen kesää, mutta odotus yhä tätä kirjoitettaessa elokuussa jatkui.

Raaka-aineen riittävyys
itsenäisten huolena

Kilpailuviranomaisen vuodelta 1999 peräisin oleva päätös, jonka perusteella Valio on velvoitettu myymään noin 10 prosenttia maidostaan kilpailijoilleen, on jatkuvasti ollut kiistan aihe. Valio on viime vuonna uudelleen vaatinut velvoitteen helpottamista. Uusimman ehdotuksensa mukaan Valio myisi edelleen raaka-ainetta pienille jalostajille, isommille kilpailijoille maidon myynti päättyisi siirtymäajan jälkeen. Tätäkin viranomaisen ratkaisua odotetaan syksyn mittaan.

Valion kilpailijoista muun muassa Maitokolmio ja Maitomaa alkoivat valmistautua uuteen raaka-ainetilanteeseen rekrytoimalla reippaasti lisää tuottajia vuonna 2015. Molemmille osuuskunnille Valiolta ostetulla raaka-aineella on ollut suuri merkitys, kun toiminnan selkäranka on kulutusmaidon pakkaaminen. Maitokolmiolla maidon pakkaamisen osuus liikevaihdosta oli 70 prosenttia, Maitomaalla vähän tätäkin enemmän. Satamaidon koko tuotanto on tuoretuotteita, mutta se ei ole aktiivisesti lähtenyt uusia tuottajia hankkimaan.

Ahvenanmaan ainoan meijeriosuuskunnan tilanne on haastava tuottajamenetysten takia. Meijeri kärsii myös juustomarkkinoiden kovasta kilpailusta.

 

Kuusamo kurimuksessa

Kuusamossa odotetaan päätöstä juustotehtaan yrityssaneeraukseen pääsystä. Yrityssaneeraukseen on toukokuussa hakeutunut myös Kuusamon Osuusmeijeri, jonka pääoma kääntyi miinuksen puolelle Kuusamon Juuston saatavien alaskirjauksen vuoksi. Yhteensä näistä on aiheutunut vuosina 2014-2015 noin 4,3 miljoonan euron tappio.

Yrityssaneeraukseen pääsy voisi tuoda jatkoaikaa juuston tuotannolle, mutta nykyisessä markkinatilanteessa juustojen valmistusta on vaikea kääntää kannattavaksi. Kuusamon Juuston suurin omistaja on Osuuskunta Maitomaa 46,45 prosentin osakkuudella. Kuusamon Osuusmeijerillä on 14,07 prosenttia osakkeista, Kuusamo Food Invest Oy:llä 26,99 prosenttia ja Maitovarma Oy:llä 7,10 prosenttia.

Maitovarmaa omistavat muun muassa Kuusamon Osuusmeijeri, Maitomaa ja Satamaito. Tarkoitus oli varmistaa osakkaiden maidon menekkiä mahdollisissa häiriötilanteissa. Maitomäärien tasaaminen Kuusamon Juuston avulla on kuitenkin osoittautunut kalliiksi ratkaisuksi.

Teksti: ANTTI ÄIJÖ

Left Menu Icon
Right Menu Icon