Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkö – Jäsenedut sähkön hinnassa asiakaspalvelussa ja investointiperiaatteissa

Kempeleläisellä Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähköllä on viisitoista yhteisöjäsentä, joista kaksitoista on paikallisia sähköosuuskuntia. Toimialoina ovat sähkön myynti, siirto ja tuotanto sekä kaukolämpö. Liike-vaihto on 47 miljoonaa euroa. Osuuskunnissa on kaikkiaan noin 16 000 jäsentä. Sähköä toimitetaan yli 20 000 asiakkaalle.

Jaa artikkeli

Kempeleläisellä Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähköllä on viisitoista yhteisöjäsentä, joista kaksitoista on paikallisia sähköosuuskuntia. Toimialoina ovat sähkön myynti, siirto ja tuotanto sekä kaukolämpö. Liike-vaihto on 47 miljoonaa euroa. Osuuskunnissa on kaikkiaan noin 16 000 jäsentä. Sähköä toimitetaan yli 20 000 asiakkaalle.

Jäsenetua ei voi tuottaa siirtohinnoissa, koska sähköverkko on monopoli. Sen sijaan jäsenet saavat jäsenedun sähkön ja kaukolämmön hinnassa, joka on 15 prosenttia energiamaksusta. Se teki viime vuonna 1,6 miljoonaa euroa. Osuuskunnan toimitusjohtaja, Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta valmistunut energiatekniikan diplomi-insinööri Risto Kantola kertoo, että kaksi kolmesta sähkönkäyttöpaikasta ostaa myös sähköenergian Oulun Seudun Sähköltä. Osuuskunta seuraa tarkoin sähkön valtakunnallista hintaa. Ensin pitää olla kilpailukykyinen energian hinnassa. Ja siihen vasta tulee alennus. Tavoitteena on pysyä kymmenen edullisimman sähkönmyyjän joukossa ennen jäsenalennusta. Näin todennetaan, että jäsenetu on todellinen. Toimitusjohtaja raportoi tilanteen tarkoin hallitukselle, jotta tilannekuva on selvä.

Kantola kertoo, että asiakaspalvelun laatuun on kiinnitetty moninaista huomiota. Asiakkaaseen päin ollaan aktiivisia. Kaikki kanavat ovat käytössä: henkilökohtainen asiakaspalvelu, puhelin ja nettipalvelut. Asiakastyytyväisyyttä myös mitataan.

Jäsenetua tuotetaan myös asiakaskeskeisillä investointiperiaatteilla, joiden merkitys korostuu nyt, kun ympäri maata rakennetaan säävarmaa sähkönsiirtoverkkoa. Säävarmaa verkkoa voidaan rakentaa monenlaisista lähtökohdista ja riskinä on myös yli-investoinnit viranomaisten valvontamallin taatessa jonkinlaisen tuoton kaikille investoinneille. Perinteisen insinööriajattelun rinnalla ekonomeilla on nykyään entistä suurempi rooli investointien määrittelyssä.

Oulun Seudun Sähkö investoi perinteisesti noin kolme miljoonaa euroa vuodessa. Nyt säävarman verkon rakentamisen aikaan investoinnit ovat viisi miljoonaa euroa. Investoinnit pyritään tekemään mahdollisimman kustannustehokkaasti ilman yli-investointeja. Verkkoa rakennetaan ensisijaisesti toimitusvarmuutta eli luotettavaa sähkönjakelua tavoitellen. Tässä insinöörijärki toimii asiakkaan ja jäsenen eduksi!

Oulun Seudun Sähkön ulottuvuuksissa yllättää helposti se, että vaikka toiminta on varsin paikallista, yritys on ylijäämäinen sähköntuottaja ja sillä on mitä monipuolisin energiantuotanto ympäri pohjoismaita. Vesivoimasta kaksi kolmannesta tulee Norjasta ja Ruotsista ja loput Suomesta. Tuulivoimalat ovat Suomessa.

Valmistuvista ydinvoimaloista Olkiluoto 3:sta ja Pyhäjoki I:stä on omistuksia. Kaukolämmön lähteinä ovat biohake ja turve. Kantola korostaa, että Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkön ajatuksena on olla mukana energiahankkeissa hyvänä ja haluttuna kumppanina, jolla on myös annettavaa kumppaneille. Tulokset kertovat, että tässä on myös onnistuttu.

SAMI KARHU
Kirjoittaja on Pellervon toimitusjohtaja.

Left Menu Icon
Right Menu Icon