S-ryhmä kehittyy kilpailijoita rivakammin

"Työlläkin elää, mutta vain kaupalla rikastuu." Tämä viisun vanha viisaus tulee mieleen, kun tutkii kahden suurimman kauppaketjun yritysvastuun raportointia viime vuosilta.

Jaa artikkeli

”Työlläkin elää, mutta vain kaupalla rikastuu.” Tämä viisun vanha viisaus tulee mieleen, kun tutkii kahden suurimman kauppaketjun yritysvastuun raportointia viime vuosilta.

Pääjohtaja Taavi Heikkilän mukaan hintojen halpuuttaminen on ollut S-ryhmälle suuri menestys. Asiakasmäärä ja volyymit kasvoivat. Hintojen laskusta huolimatta myös euromääräinen myynti lisääntyi vuonna 2016. Toinen merkittävä kasvun siivittäjä oli kaupan aukioloaikojen vapautuminen, johon S-ryhmä lähti heti mukaan täysipainoisesti.

 

Paras paikka elää

K-ryhmä on pitkään ollut vastuullisuustyössään S-ryhmää edellä. Kesko aloitti sen jo 1990-luvun loppuvuosina ja raportoinnin vuonna 2000. Mutta viime vuonna S-ryhmä nousi jo vähintään sen rinnalle ainakin toiminnan näyttävyydessä ja raportoinnissa.

Vastuullisuusjohtaja Lea Rankisen mukaan osuuskauppojen paras vahvuus löytyy siitä, jos kauppojen lisäksi myös niiden asiakkaat saadaan mukaan kestävän kehityksen toteuttajiksi. Se on S-ryhmän vastuullisuusohjelman Paras paikka elää kunnianhimoisin tavoite.

Ohjelma rakentuu – sata vuotta täyttävän Suomen kunniaksi – sadasta vastuullisuusteosta. Mukana on sekä isoja että pieniä tekoja. Osa niistä tosin jää vielä melko yleiselle tasolle.

S-ryhmän tuulienergian tavoite kuitenkin täyttyi jo vuoden lopussa: puolet sähköstä tuotetaan omalla tuulivoimalla. Lisäksi jo reilut kymmenen toimipaikkaa hyödyntää aurinkosähköä.

Myös kilpailija K-ryhmä etenee aurinkovoimassa nyt suunnilleen samalla tahdilla. Viime vuosina K-ryhmä on käyttänyt paljon ydinvoimaa, mutta Fennovoiman omistuksesta se taisteli välimiesoikeudessa itsensä irti, ja tavoitteena on siirtyä kokonaan uusiutuvaan sähköön.

S-ryhmä kehuu myyneensä kahtena viime vuonna kasviksia jo 20 miljoonaa kiloa aiempaa enemmän. Ryhmä kiinnittää huomiota myös kala- ja äyriäistuotteiden hankintaan kestävistä kannoista. Myös kotimaisella kalastuksella olisi siinä paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia laajentua. Lähiruuan suosiminen on sekin nousevia trendejä osuuskaupoissa.

S-ryhmä kertoo vähentäneensä ruokahävikkiä yhdeksän prosenttia kahdessa vuodessa. HOK-Elanto punaliputtaa tarroilla -30 prosenttia ne tuotteet, joiden Parasta ennen -päiväys tai Viimeinen myyntipäivä lähestyy. Myymälöiden kahtena viimeisenä aukiolotuntina kuluttaja voi ehkä saada tuotteita jopa 60 prosentin alennuksella.

Suur-Savon Osuuskaupan alueella kaksi ravintolaa onnistui ensimmäisinä pyörittämään ruuan pelastuspalvelua, ResQ Clubia, heille, jotka haluavat iltaisin ostaa tarjoilupöydistä ylijäänyttä ruokaa puoleen hintaan. Digipalvelun käyttäjille on tarjottu ravintolasta enintään kymmenen annosta illassa ja myynnille on asetettu aikahaarukka. Myös Osuuskunta Tradekan Restel Oy solmi sopimuksen ResQ:n kanssa.

Autoilijoille S-ryhmä lupaa kattavan sähköautojen latausverkoston. Jätteiden uudelleen jalostamista edustaa ABC-ketjun myymä Eko E85-polttoaine. Se tosin vaatii muutossarjan asentamisen autoon. Etanolia lähdettiin valmistamaan sahanpuruista UPM:n entisessä tehdashallissa Kajaanissa.

Andy Hallin tapaus

Ihmisoikeusaktivisti Andy Hall tuli tunnetuksi paljastaessaan Thaimaan mehutehtaiden kurjat työolot jo vuonna 2013 (OT 5/13). Silloin siitä syntyi iso kohu myös meillä, kun halpamehut tulivat juuri sieltä. Kauppaketjut reagoivat heti ja muuttivat hankintakäytäntöjään.

Viime kesänä Andy Hall oli syytettynä thaimaalaisessa tuomioistuimessa mehutehtaan maineen turmelemisesta. SOK:n Jari Simolin ja Finnwatchin Sonja Vartiala olivat oikeudessa puolustamassa syytettyä, mutta lopulta kolmen vuoden ehdollinen tuomio sakkoineen Hallille kuitenkin määrättiin.

Myöhemmin jopa EU-parlamentti otti tapaukseen kantaa. Se katsoi, että epäkohdista pitää pystyä kertomaan avoimesti. Muuten kurjuus vain jatkuu. Siksi oikeusjärjestelmä rakentuu avoimuuden varaan. Andy Hallin mukaan julkisuus jo on auttanut parantamaan rutiköyhien työntekijöiden oloja.

Teksti: MAUNO-MARKUS KARJALAINEN

 

 

Left Menu Icon
Right Menu Icon