Osallisuutta osuuskunnista -hankkeessa perustettiin neljä osuuskuntaa. Tällä kertaa esittelyssä on oululainen, huhtikuussa 2017 perustettu käsitöihin ja grafiikkaan keskittynyt Osuuskunta Tulikipuna. Jäsenistö koostuu pääasiassa ompelijoista, graafikoista ja taiteilijoista.

Osuuskunta myy ja markkinoi jäsentensä valmistamia tuotteita. Kehitteillä on jäsenten omien tuotteiden lisäksi yhteisiä tuotteita.

Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Sanna Pallari kertoo osuuskunnan olevan vielä hyvin alkuvaiheessa.

”Olemme vasta asettumassa uomiimme ja meillä on todella paljon uutta oppimista. Tällä hetkellä keskitymme tutustumaan toistemme vahvuuksiin, heikkouksiin ja siihen, missä kukin olemme hyviä”, kertoo itse pukuompelijana osuuskunnassa työskentelevä Pallari.

Tulikipuna muodostui kahden eri Osallisuutta osuuskunnista -hankkeen järjestämän osuuskuntavalmennuksen osallistujista. Hanketyöntekijä Tuija Pasanen Mielenterveyden keskusliitosta toimi osuuskunnan ohjaajana tiiviisti syksyyn asti. Nyt osuuskunta on omillaan, lukuun ottamatta muutamia hankkeen tiimoilta pidettäviä kehittämispäiviä.

Osuuskunnan tuotteita. Kuva Johanna Kemppainen.

Tapahtumat myyntikanavana

Tulikipuna on ollut tähän mennessä mukana myymässä jäsentensä valmistamia tuotteita neljässä tapahtumassa ja toteuttamassa pop up -kahvilaa yhdessä tilaisuudessa. Osuuskunnan suurin yhteinen ponnistus on ollut Pakanalliset myyjäiset, jotka se järjesti syksyllä 2017 oululaisessa Tilaa kulttuurille ry:n Tukikohta -tilassa.

”Myyjäisissä kävi satoja asiakkaita, osuuskunnan lisäksi paikalla oli 12 muuta myyjää. Osuuskunta piti kahvilaa ja myi omia käsitöitään. Tapahtumakonseptia pidettiin hyvänä ja saimme paljon positiivista palautetta tapahtumassa tuotteitaan myyneiltä”, Pallari kertoo osuuskunnan onnistumisesta tapahtuman järjestämisessä.

 

Tulikipunan klubiasiakkuus

Klubiasiakkaille tarjotaan alennuksia tuotteita ja tiedotteita osuuskunnan kuulumisista pientä liittymismaksua vastaan.

Klubiasiakkuus kehitettiin, jotta osuuskunta sai alkuun hankittua materiaaleja käsitöihin. Klubiasiakkuus maksaa yksityishenkilölle 25 euroa.

 

Yhteinen työtila tarpeen

Osuuskunta kartoittaa mahdollisuuksia yhteiseen työtilaan ja etsii oululaisia kivijalkaliikkeitä, joihin heidän tuotteensa saataisiin myyntiin. Myös jatkossa on tarkoitus olla eri tapahtumissa mukana myymässä käsitöitä. Internet-sivut ovat uudistuksen alla, samoin kuin esimerkiksi osuuskunnan esite. Jatkossa tuotteita on tarkoitus myydä myös verkkokaupassa.

”Jäsenillämme on erilaisia tilanteita, jotka aiheuttavat haasteita. Työtilan saaminen olisi osuuskunnan jatkon kannalta erittäin tärkeää, jotta pääsisimme tekemään myös käytännön työtä yhdessä”, muiden osuuskuntalaisten tavoin suurimman osan työstää kotoa käsin tekevä Pallari korostaa.

”Osuuskunnassa teemme yhdessä. Tarkoituksena on, että saamme toisistamme työyhteisön ja voimaa omaan tekemiseen”, summaa Pallari.

Osuuskunta Tulikipuna

Perustettu: huhtikuussa 2017
Jäseniä: 12 (+2 koeajalla)
Periaatteet: Kestävyys, eettisyys ja ekologisuus tuotteissa
Motto: ”Teemme työtämme sydämellä”
Mistä tuotteita? Myyntitapahtumat Oulussa ja jatkossa myös oma verkkokauppa

Jaa artikkeli