Yhdistyneet aurinkovoimanaapurustot ja suuri vedätys

Kun koko maailma jännitti marraskuussa 2016 Donald Trumpin mahdollista valintaa maailman vaikutusvaltaisimpaan tehtävään, floridalaiset äänestivät vaaliuurnilla muustakin kuin maansa seuraavasta presidentistä.

Teksti ja kuvat: ATTE PENTTILÄ
Jaa artikkeli

Kun koko maailma jännitti marraskuussa 2016 Donald Trumpin mahdollista valintaa maailman vaikutusvaltaisimpaan tehtävään, floridalaiset äänestivät vaaliuurnilla muustakin kuin maansa seuraavasta presidentistä.

Osavaltion energiayhtiöt olivat saaneet lobattua tarpeeksi äänestäjiä allekirjoittamaan lakimuutosehdotuksen, joka olisi vaikeuttanut osavaltiolaisten siirtymistä aurinkovoimaan huomattavasti. Energiayhtiöiden lakimuutosehdotus oli vastareaktio aiempaa muutosehdotusta vastaan, joka tavoitteli aidosti aurinkovoiman leviämistä, mutta kaatui liian vähäisiin allekirjoituksiin.

Energiayhtiöiden lakiasiantuntijat muotoilivat muutosehdotuksen tekstin niin, että se vaikutti puhuvan aurinkovoiman puolesta. Todellisuudessa heidän ehdotuksen tarkoitus oli päinvastainen. Vaikeuttamalla verohelpotusten myöntämistä kotitalouksille, jotka siirtyvät aurinkovoimaan, ja kieltämällä ylijäämätuotannon takaisinmyyntiverkkoon, ehdotuksen todellinen motiivi oli jarruttaa aurinkovoiman käyttöönottoa. Moni floridalainen onkin kertonut äänestäneensä ehdotuksen puolesta ja huomanneensa jälkikäteen tulleensa höynäytetyksi.

Paikalliset energiayhtiöt käyttivät yli 20 miljoonaa dollaria muutosehdotuksen eteenpäin puskemiseen. Onneksi ”huijaus” paljastui, ja tieto tästä levisi, kun Elon Musk twiittasi aiheesta ja sätti energiayhtiöiden häikäilemättömyyttä. Muutosta vastaan nousi suuri rintama, sen etunenässä Yhdistyneet aurinkovoimanaapurustot.

 

Aurinko on itsestään selvä energianlähde Floridassa, jossa aurinko paistaa lähes vuoden ympäri.

Yhdistyneiden aurinkovoimanaapurustojen viestintäjohtaja Ben Delman valaisee asiaa kertomalla, kuinka ennen vaaleja julkisuuteen vuoti äänite, jolla energiayhtiöiden edustaja myönsi ehdotuksen olevan keino hidastaa aurinkovoiman käyttöönottoa. Loppujen lopuksi ehdotus ei saanut vaaleissa tarpeeksi ääniä. Delman kertoo, että koko jupakalla on ollut positiivinen vaikutus aurinkovoimanaapurustojen toimintaan. Kiinnostus aurinkovoimaa kohtaan ja siihen siirtyminen kasvaa nyt Floridassa ennätystahtia.

Yhdistyneiden aurinkovoimanaapurustojen taustalla on perhetarina: nykyisen toimitusjohtajan Anya Schoolmanin poika Walter oli kymmenisen vuotta sitten kysynyt äidiltään, voisiko heidän perhe siirtyä aurinkovoimaan. Poika oli nähnyt dokumentin ilmastonmuutoksesta ja se oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen.

Schoolman tutki asiaa ja päätyi siihen, että aurinkovoima on liian kallis investointi yksittäiselle kotitaloudelle. Hän kuitenkin oivalsi, että jos koko naapurusto innostuisi asiasta, hintaa saisi alennettua huomattavasti. Näin syntyi aurinkovoimaosuuskunta Mount Pleasant, jonka avulla 45 kotia siirtyi aurinkovoimaan. Sana osuuskunnasta levisi ja pian mallia kopioitiin muillekin asuinalueille. Nämä naapurustot muodostivat myöhemmin liittouman, jonka tarkoituksena oli auttaa kotitalouksia siirtymään aurinkovoimaan ympäri Yhdysvaltoja.

 

Homma toimii näin: kun jollakin alueella (yleensä kuntatasolla) tehdään ehdotus aurinkovoimaosuuskunnan perustamisesta, liittouma auttaa järjestelyissä ja mainostaa uutta osuuskuntaa. Liittyminen on ilmaista, ja ainoat kulut tulevat laitteiston investoinnista. Kun osuuskunta on perustettu ja siinä on 25-30 jäsentä, se voi liittouman avustuksella siirtyä tarjouskilpailutuksen pariin. Kun sopiva urakoitsija löytyy ja suunnitelmat ovat valmiit, osuuskunnan jäsenet päättävät asennetaanko heille aurinkovoimapaneeleja.

Delman tietää, että aurinkovoiman alkukustannukset voivat olla liian kallis investointi monelle perheelle. Hän kertookin liittouman taistelevan myös sen puolesta, että aurinkovoima olisi myös pienituloisten saatavilla. Washington D.C:ssä on käynnissä ”Aurinkovoimaa kaikille” –hanke, jonka tarkoituksena on tarjota aurinkovoimaa sadalle tuhannelle pienituloiselle vuoteen 2032 mennessä.

Delmanin mukaan uutta osuuskuntaa perustettaessa on tärkeää, että löytää hyviä paikallisia järjestöjä kumppaneiksi. Näin toimintaan saada puhtia ja se puolestaan innostaa uusia jäseniä. Keski-Floridassa sijaitsevassa Hillsborough –kunnassa tämänkaltainen kumppani löytyi Naisäänestäjien Liitosta. Heidän avulla kuntaan perustettiin kaksi osuuskuntaa.

Jeff Black tarkkailee kulutustaan mobiiliohjelmalla, jolla paneelien tuottoa voi seurata melkein reaaliajassa.

 

Jeff Black on jäsen toisessa näistä osuuskunnista. Hän kertoo innokkaasti vain kuukauden käytössä olleesta aurinkovoimalastaan. Black toimii johtajana rakennusalalla, mutta ei koskaan suorittanut tutkintoaan loppuun. Muutama vuosi sitten hän päätti palata koulun penkille lukemaan itsensä insinööriksi.

Alaksi valikoitui vaihtoehtoiset energialähteet. Opintojensa aikana Black innostui aurinkovoimasta ja valmistuttuaan tutki, miten saisi asennettua itselleen hyvän järjestelmän. Hänen suunnitelma oli tehdä kaikki itse, tilata osat ja asentaa ne. Suunnitelmaan tuli kuitenkin mutkia terveysongelmien vuoksi. Onnekseen Black löysi netistä tietoa Yhdistyneistä aurinkovoimanaapurustoista. Alueelle juuri perustettiin osuuskunta ja hän liittyi oitis jäseneksi.

Osuuskuntaan liittymisen suurimmat hyödyt ovat Blackille olleet kaikkien toimijoiden perusteellinen seulominen, edullisemmat hinnat ryhmäostojen myötä, sekä takuu laitteiden asennukseen.

Black kertoo, että hänen sähkönkulutuksensa verkosta on laskenut huomattavasti uuden 32 -paneelisen järjestelmän ansiosta. Hän tarkkailee kulutustaan mobiiliohjelmalla, jolla yksittäisten paneelien tuottoa voi seurata melkein reaaliajassa, ja on laskenut saavansa sijoituksensa takaisin alle yhdeksässä vuodessa. Blackin mukaan osuuskunnat ovat toimiva malli aurinkovoimaan siirtymiseen. Ja aurinko on puolestaan itsestään selvä energianlähde Floridassa – paistaahan se osavaltiossa melkein vuoden ympäri.

 

Yhdistyneet aurinkovoimanaapurustot

  • Nimi: United Solar Neighborhoods (SUN)
  • Perustettu 2007
  • Päämaja Washington D.C:ssä.
  • Toimii Washington D.C:n lisäksi kahdeksassa osavaltiossa: Floridassa, Marylandissä, Minnesotassa, New Jerseyssä, Ohiossa, Pennsylvaniassa, Virginiassa ja Länsi-Virginiassa.
  • Noin 150 jäsenosuuskuntaa.
  • Yli 10 000 jäsentä
  • Suurimmassa osuuskunnassa yli 500 jäsentä. Pienimmässä osuuskunnassa vähän yli 20.
  • Yli 2 600 taloutta on siirtynyt aurinkovoiman pariin osuuskuntien toiminnan kautta. Floridassa näistä on noin 800.

Left Menu Icon
Right Menu Icon