OT-lehti

Ruokaa kumipyörillä vuoden ympäri

lokakuu 18, 2017

Kuljetusalan ammattilaisella pitää olla kylmät hermot ja hurttia huumorintajua. Elintarvikekuljetuksissa kuljettajalla on iso vastuu kylmäketjun katkeamattomuuden hallinnassa.

S-Pankki: Pankkipalveluita Hangosta Inariin

lokakuu 18, 2017

S-Pankin palvelut ulottuvat maan eteläkärjestä pohjoisimpaan Lappiin. Kauppapankin yli tuhannessa toimipisteessä peruspankkiasiat hoituvat kauppareissulla päivittäisostosten yhteydessä. Yhä tärkeämmässä roolissa on myös älypuhelin, jossa pankki on auki ympäri vuorokauden.

Vetreä satavuotias luottaa omaan maakuntaan

lokakuu 18, 2017

Satakunnan Osuuskauppa työllistää enemmän satakuntalaisia kuin mikään muu alueen yritys. Samalla se on alueen suurin kaupan alan toimija.

Vakuutusoikeus linjaa työosuuskuntia

lokakuu 18, 2017

Vakuutusoikeus tekee lähikuukausien aikana ratkaisun, joka koskettaa kaikkia Suomen työosuuskuntia. Kiistassa on kysymys siitä, kerryttääkö osuuskunnassa tehty työ ansiosidonnaisen päivärahan työssäoloehtoa.

Uteliaana uutta kohti

lokakuu 18, 2017

”Eletään ajassa, pohditaan tulevaa ja tehdään ajoissa kelpo päätökset. Siltä pohjalta rakennetaan huominen”, kertoo uuden Vaara-Karjalan Osuuspankin toimitusjohtaja, KTM Raili Hyvönen.

Pörssiosuuskunta- kauhukuva vaiko unelma?

lokakuu 18, 2017

Pörssiin listautuminen ja siihen liittyen osakeanti tai -myynti on paljon käytetty ja juuri nyt erityisen suosittu operaatio – mutta vain osakeyhtiöille. Osuuskunnille ei tähän mennessä ole ollut sijaa arvopaperipörssin majatalossa.

HKScanin toimitusjohtaja Jari Latvanen: ”Palvelemme maailman vaativinta haarukkaa”

lokakuu 18, 2017

HKScan aikoo voittaa kuluttajien sydämet puolelleen uusilla lisäarvotuotteilla.

OP ei jää tuleen makaamaan

syyskuu 6, 2017

Kun OP Ryhmässä miljardin tulokseen on totuttu, niin siitä ei luovuta. Siitäkin huolimatta, että finanssitoimiala on historiallisen muutoksen edessä.

Vuosi 2016 ei jää historiaan

syyskuu 6, 2017

Viime vuoden yhteenveto on vaivaton: Osuustoiminta ei löytänyt liikevaihdon kasvua. Silti viimeiselle riville jäi enemmän euroja. Kannattavuuden hyvä taso säilyi.

S-ryhmä kehittyy kilpailijoita rivakammin

syyskuu 6, 2017

”Työlläkin elää, mutta vain kaupalla rikastuu.” Tämä viisun vanha viisaus tulee mieleen, kun tutkii kahden suurimman kauppaketjun yritysvastuun raportointia viime vuosilta.