Enemmän kuin kyläkauppa

Kyläläiset perustivat osuuskunnan jatkamaan 21 vuotta palvelleen suoramyyntihallin toimintaa Pieksämäellä.

Jaa artikkeli

Kyläläiset perustivat osuuskunnan jatkamaan 21 vuotta palvelleen suoramyyntihallin toimintaa Pieksämäellä.

Siikamäen Suoramyynti Osuuskunta

Perustettu: 12.8.2014

Perustajajäseniä: 14

Osuusmaksu: 500 euroa

Lisäosuudet: mahdollisuus merkitä enintään 20 lisäosuutta, jotka eivät tuo äänivaltaa

Liikevaihtotavoite: 500 000 euroa

Hallin koko: noin 500 m²

Sijainti: Savossa Varkauden ja Pieksämäen välillä valtatie 23:n varressa

Hyllyt notkuvat erilaisia kotileipurien leivonnaisia ruisleivästä mokkapaloihin. Paikkakunnan viljajalosteille on oma hyllynsä ja käyttötavaralle osastonsa.

Peter Hartwig ja Jussi Hentunen istuvat Siikamäen suoramyynnin kahviossa ja viittovat innostuneina. Tuoreen osuuskunnan vetokaksikko näkee jo silmissään, miten myyntihallin ulkonäköä kohennetaan ja valikoimaa lisätään.

Asukkaiden omistama osuuskunta haluaa tehdä hallista kyläkauppamaisemman. Esimerkiksi maito- ja lihatuotteita lisätään valikoimaan. Myös tuoretiskiä laajennetaan. Tarkoitus on pitää kauppaa auki kesällä joka päivä ja talvellakin 5-6 päivänä viikossa.

”Uskomme lähiruokaan eli neuvottelemme seudun viljelijöiden kanssa. Myös pienrautaosasto ja puutarhamyymälä tulevat viimeistään keväällä. Uudelta Masiinaosastolta saa tulevaisuudessa koneita ruohonleikkurista mönkkäriin”, Hentunen visioi.

Pekka ja Ritva Villanen ovat tehneet kauppaa ja pyörittäneet itse rakennuttamaansa hallia jo 21 vuoden ajan Savossa Pieksämäen ja Varkauden välillä. Ikänsä yrittäneen kauppiaspariskunnan ajatus luopumisesta on kypsynyt pikkuhiljaa.

”Rupesin viime talvena tykkäämään vapaa-ajasta, jota ei ole ikinä ollut”, 72 vuotta täyttänyt Pekka Villanen myhäilee.

Suoramyynti on auki viimeisiä päiviään ennen remonttia ja uutta alkua. Vaikka on arkiaamu, asiakkaita pistäytyy sisään yksi toisensa jälkeen. Siikamäen ja naapurissa sijaitsevan Peiposjärven alueella asuu alle tuhat ihmistä, mutta asiakaskunta ei rajaudu heihin.

Kesäasukkaat ovat hallin vakikävijöitä. Ohi kulkevaa Joensuu–Pori valtatietä pyyhkäisee 1500-5000 autoa vuorokaudessa. Kesällä liikennettä on enemmän ja talvella vähemmän. Joku aina poikkeaa.

Peter Hartwig
Hallituksen puheenjohtaja Peter Hartwig on viritellyt osuuskuntaideaa jo reilun kahden vuoden ajan.

 

Villi ja vapaa

Elokuussa perustettua Siikamäen Suoramyyntiosuuskuntaa on kypsytelty jo parin vuoden ajan. Osuuskunnan 14 perustajajäsentä ovat omalta kylältä. Nyt omistuspohjaa halutaan laajentaa seudun asukkaisiin, mökkiläisiin ja tuottajiin.

Mukaan pääsee 500 euron osuusmaksulla. Sen lisäksi kuka tahansa jäsen voi merkitä enintään 20 lisäosuutta, jotka eivät kuitenkaan tuo mukanaan vahvempaa äänivaltaa.

”Tämä on yhteinen hanke. Osuuskunnassa meillä on laajasti tietoa ja taitoa heti alkuvaiheessa omistajajäsenten kautta. Kaikki voivat luottaa siihen, että tuotto tulee yhteiseksi hyväksi”, Hentunen vahvistaa.

Uusi osuuskunta ei aio neuvotella minkään kauppaketjun osaksi ryhtymisestä. Tarkoitus on pitää määräysvalta omissa käsissä. Osuuskunta ostaa sieltä mistä haluaa ja myy sitä, mitä pitää järkevänä.

Jussi Hentunen
Toimitusjohtaja Jussi Hentunen vastaa uuden osuuskunnan tuottajasopimuksista ja ostoista.

”Voimme tehdä päätökset nopeasti eli ei tarvitse kysellä lupia Helsingistä, mitä saamme asiakkaalle myydä”, Hartwig napauttaa.

”Emme pysty hintakilpailuun isojen markettien kanssa. Pyrimme kuitenkin saamaan päivittäistavaran hinnat sille tasolle, että ne kannattaa ostaa tästä.”

Hallin omistuksesta neuvoteltiin pitkään. Lopulta päädyttiin sopuratkaisuun: osuuskunta voi hankkia hallin osamaksulla. Kun kauppasummaa pystyy lyhentämään erissä, lainaa ei tarvita. Toiminta pystytään käynnistämään osuusmaksuista kertyvällä alkupääomalla.

”Eläkkeelle jäävien yrittäjien kannattaisi laajemminkin harkita osamaksukauppaa tai kiinteistön vuokraamista yritystoiminnan jatkajalle”, Hartwig suosittelee.

Ensimmäinen ponnistus on hallin remontointi ja pihan kunnostaminen. Kiinteistö liitetään vesiosuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon. Ovet avataan jälleen jo marraskuussa, hyvissä ajoin ennen joulumyyntiä.

Päivittäistä toimintaa pyörittämään palkataan myymälän hoitaja ja hänelle apulainen. Hartwig hallituksenpuheenjohtajana ja Hentunen toimitusjohtajana antavat tukea taustalta.

Hankkeen voimakaksikolla on vahva tausta kaupan ja yrittäjyyden parista. Peter Hartwig on harjoittanut omaa yritystoimintaa yli 30 vuotta maahantuonnin ja käyttötavaran vähittäismyynnin parissa. Oma elanto tulee edelleen sieltä.

Jussi Hentunen on työskennellyt 35 vuotta autokaupan parissa. Osuuskunnassa hänen vastuullaan ovat tuottajasopimukset ja ostot.


Hallissa myydään lähiseudun viljatuotteita.

Yrittäjät mukaan

Kotileipuri Anja Tenhunen on lähdössä uuden osuuskunnan jäseneksi toiveikkain mielin. Omaa leipähuonetta 8 kilometrin päässä pyörittävä Tenhunen on leiponut säännöllisesti myyntiin jo hallin rakentamisesta asti.

Menekiltään varmoja tuotteita ovat täysrukiinen ruisleipä ja erilaiset sekaleivät. Myös pullaa ja erilaisia makeita leivonnaisia paistuu Tenhusen uunissa, joka lämpiää kuutena päivänä viikossa.

”Ehdottomasti suurin osa tuotteista liikkuu suoramyynnin kautta. Muut asiakkaat ovat pienenä lisänä siinä rinnalla”, Tenhunen tiivistää.

Halli on pyörinyt tähän asti tilimyynnin periaatteella. Toisin sanoen tuotteet ovat niiden toimittajan omaisuutta siihen asti kunnes ne myydään. Vastuu hävikistä on tuottajalla itsellään. Malli sopii Tenhuselle.

”Vuosien aikana olen oppinut näkemään, mitä ostetaan ja minkä verran.”

Yhtenä ideana on tarjota hallista pienen sivupisteen mahdollisuus paikallisille yrittäjille. Näin myyntiin saadaan esimerkiksi autotarvikkeita ja mahdollisesti sisustustuotteita.

Yrittäjä ei joudu maksamaan isojen kauppakeskusten kiinteitä vuokria, vaan osuuskunnan kassaan kilahtaa prosenttiosuus myynnin perusteella.

Osuuskunnan on tarkoitus palvella asiakasta laajemminkin. Tavoitteena on, että hallilla tiedetään alueen palveluista ja osataan suositella luotettavia tekijöitä palveluja tarvitseville.

”Haluamme luoda mahdollisuuksia ruutukaavan ulkopuolella asuville”, Hentunen tiivistää.

 

Teksti: HANNA MOILANEN
Kuvat: PENTTI SORMUNEN

 

Left Menu Icon
Right Menu Icon