Vesiosuuskuntien tulevaisuus puhuttaa. Uusin rakennetun ympäristön tilaa arvioiva ROTI-raportti kokosi alan johtavien asiantuntijoiden näkökulmia vesihuollon nykytilasta ja antoi viestejä tulevaisuuden toimintapolitiikalle.


Teksti: OSSI HEINO
Tutkija, Tampereen teknillinen yliopisto

Viimeisen vuosikymmenen aikana maamme vesihuollon vahvuudeksi on raporteissa luettu palvelujen laaja kattavuus, josta on voinut jakaa kunniaa myös taajamien ulkopuolella toimiville vesiosuuskunnille. Tuorein näkökulma on jokseenkin päinvastainen: pieni laitoskoko, osaamisen puute vesiosuuskunnissa sekä hajautuksen tehottomuus muodostavat perusongelman, johon tulisi kiireesti puuttua.

Yleispalvelujen laaja kattavuus on ollut osa hyvinvointiyhteiskunnan ideaa, jossa ihmisille on haluttu turvata yhtäläiset mahdollisuudet toteuttaa itseään. Se näkyy muun muassa kaikkien saatavissa olevina terveys-, sosiaali-, ja koulupalveluina sekä mahdollisuuksina tukeutua arkea sujuvoittaviin infrastruktuureihin. Vesihuolto on varsin pääomaintensiivinen infrastruktuuripalvelu, jonka ulottaminen julkisyhteisöjen toimesta kaikkialle ei ole mielekästä. Siksi paikallisyhteisöjen ponnistelu on ollut omiaan täydentämään palvelujen kattavuutta. Harvaan asuttuun maahamme onkin muodostunut runsaasti pienikokoisia vesilaitoksia. Suomen noin 1500:stä vesilaitoksesta arviolta 1100 on taajamien ulkopuolella toimivia osuuskuntamuotoisia organisaatioita.

Pienten vesiosuuskuntien operointi perustuu käyttäjälähtöiseen, talkooperustaiseen toimintaan, jossa yhteisöt organisoituvat vastatakseen yhdessä koettuun haasteeseen tuottamalla paikallisella tasolla kaikkein tarkoituksenmukaisimmiksi koettuja ratkaisuja. Vesiosuuskuntien sisäinen toimintakyky ja ulkoiset olosuhteet määrittelevät lopulta niiden elinvoimaisuuden. Sisäisen toimintakyvyn pääroolia näyttelee tyypillisesti yksi johtohahmo, jonka innostuneisuus, organisointikyky ja taito jäsenissä piilevän yhteistyöpotentiaalin valjastamiseen ovat organisaation kukoistamisen kulmakiviä.

Itseorganisoituvasta rakenteesta huolimatta julkishallinnon suhtautumisella on merkitystä vesiosuuskuntien elinvoimaisuuteen. Positiivinen suhtautuminen voi näkyä esimerkiksi taloudellisena avustuksena järjestelmien rakentamisvaiheessa sekä ennen kaikkea koordinointina eri toimijoiden välillä, asiantuntija-avun saatavuutena ja yhteisöllisten arvojen vaalimisena. Toisenlainen suhtautuminen voi puolestaan tukahduttaa vesiosuuskuntien suorituskyvyn.

Vesiosuuskunnilla on edessään muutamia tiukkoja haasteita, jotka uhkaavat toiminnan jatkuvuutta. Ne liittyvät aktiivisten toimijoiden ikääntymiseen ja poisjääntiin sekä tästä aiheutuvaan vaikeuteen löytää uusia vastuunkantajia. Myös puheet osaamisvajeesta on syytä ottaa vakavasti. Siksi onkin oleellista esittää kysymys, miten vesiosuuskuntiin oikein tulisi suhtautua – minä ne tulisi nähdä?

Mahdollinen tapa on nähdä ne ongelmien aiheuttajina, jolloin tulisi kiireesti valita keskittämisen, ammattimaistamisen ja skaalaeduilla saavutettavien resurssien tie. Vaihtoehtoinen suhtautumistapa on väheksyä vesiosuuskuntien ongelmia ja vannoa sumeilematta niiden elinvoimaisuuteen. Kolmas tapa olisi koittaa luoda kokonaan uudenlaista visiota, jossa lisääntyvä asiantuntijuus yhdistettäisiin paikallisyhteisöissä piilevään vapaaehtoistyön, luottamuksen, joustavuuden, paikallistuntemuksen ja luovuuden potentiaaliin. Ne kun ovat sellaisia voimavaroja, joita yhteiskuntamme tulee takuuvarmasti jatkossa tarvitsemaan.

 

Jaa artikkeli