Eduskunta saa kohtapuoliin käsiteltäväkseen kansalaisaloitteen eläkeindeksin muuttamisesta. Peräti 85000 kansalaista on sitä mieltä, että nykyisin sovellettava eläkeindeksi on väärä.

Nykyisin työeläkkeet on sidottu 80-prosenttisesti elinkustannusindeksiin. Vaatimuksena on eläkkeiden sitominen ansiotasoindeksiin, jolloin eläkkeet nousisivat yhtä jalkaa palkkojen tahdissa.

Vaatimus tuntuu ensi hätään kohtuulliselta. Kai eläkkeiden pitäisi nousta samalla tavalla kuin palkkojen. Ja eivätkö eläkeläiset ole jo maksaneet omat eläkkeensä, eläkehän on vain myöhennettyä palkkaa?

Työeläkevarat Suomessa kerätään siten, että työnantaja ja työntekijä kumpikin maksavat osan eläkemaksusta, joka on noin 24 prosenttia palkasta. Työnantajan maksu tästä on keskimäärin 18 prosenttiyksikköä, työntekijä maksaa loput.

Meidän jokaisen tuloista maksetaan siis neljännes eläkkeisiin. Silti kukaan meistä ei maksa omia tulevia eläkkeitään. Kerättävät maksut käytetään nykyisten eläkeläisten eläkkeiden rahoittamiseen. Osa eläkkeistä rahoitetaan myös eläkerahastojen tuotoilla. Vuosikymmenten aikana on eläkemaksuja kerätty pahan päivän varalle eläkerahastoihin.

 

Eläkerahastot ovat vuosien varrella kasvaneet isoksi potiksi, niissä on rahaa kaikkiaan 180 miljardia euroa. Summa on lähes yhtä suuri kuin Suomen kansantuote. Tuottoja noista rahastoista tulee vuosittain noin neljä miljardia euroa. Lisäksi rahastojen arvo nousee, jos sijoitukset on tehty hyvin.

Kansalaisaloitteessa esitetään, että eläkkeet pitäisi kytkeä yleiseen ansiotasoindeksiin. Jos palkat nousisivat enemmän kuin hinnat, myös eläkkeitä nostettaisiin vastaavasti. Mitä suurempi eläke olisi, sitä suurempi olisi myös korotus.

Ajatus tuntuu hyvältä, mutta käytännössä sen toteuttaminen on vaikeaa. Jos palkat nousisivat paljon enemmän kuin hinnat, ei eläkkeitä voitaisi maksaa syömättä nykyisiä rahastoja. Eläketurvakeskus arvioi, että viimeinenkin euro olisi kaivettu silloin rahastojen pohjalta jo 2060-luvulla.

Tulevat sukupolvet meitä tuskin kiittäisivät siitä. Heille ei silloin voitaisi turvata samanlaista eläketurvaa kuin nyt työssä käyvillä on.

Eläkkeet voitaisiin kyllä sitoa palkkoihin myös, ilman että rahastot syötäisiin. Se edellyttäisi kuitenkin eläkemaksujen korottamista. Se olisi samaa kuin veronkiristys. Tätä vaihtoehtoa ei jostain syystä kannateta kovin laajasti.

 

Suo siellä, vetelä täällä. Eläkekysymys, kuten niin monet muutkin talousasiat eivät olekaan sellaisia, että niihin olisi vain yksi oikea vastaus. Jokainen hyväkin vastaus tuottaa nipun uusia hyviä kysymyksiä.

Jos hyväksymme kovemman verotuksen, voimme sitoa eläkkeet tuleviin palkkoihin. Tai sitten voimme syödä siemenperunat ja lähettää laskun suoraan lapsillemme. Kumpikaan vaihtoehto ei houkuttele.

Kolmaskin vaihtoehto olisi olemassa, jos sitä vain haluttaisiin käyttää. Kun kaikkia eläkkeitä ei voida nostaa, pitäisi tehdä valinta ja nostaa vain pienimpiä. Se tuntuisi oikeudenmukaiselta. Se, mikä kuulostaa oikeudenmukaiselta ei aina kuitenkaan ole poliittisesti mahdollista. Ei käy, sanovat ne, jotka hallitsevat eläkejärjestelmiä.

Politiikassa asiat ovat usein juuri näin. Kun ei käy, niin ei käy. Siispä kaikki jatkuu ennallaan.

Teksti: LAURI KONTRO

Jaa artikkeli