Pienosuuskuntien toimijat koolla Helsingissä

Pienosuuskuntaforum 2018 kokosi osuuskuntien väkeä Helsinkiin 2. lokakuuta. Tapahtumassa luodattiin osuuskunnan toimista työnantajana ja työntekijöiden työttömyys-, eläke- ja vakuutusturvaa. Toisen kokonaisuuden muodosti osuuskunnan kehittämisen -teema.

Teksti: MATTI KETOLA | Kuvat: RIKU-MATTI AKKANEN
Jaa artikkeli

Pienosuuskuntaforum 2018 kokosi osuuskuntien väkeä Helsinkiin 2. lokakuuta. Tapahtumassa luodattiin osuuskunnan toimista työnantajana ja työntekijöiden työttömyys-, eläke- ja vakuutusturvaa. Toisen kokonaisuuden muodosti osuuskunnan kehittämisen -teema.

Osuuskunnan palkanlaskentaan osallistujia perehdytti taloushallinnon asiantuntija Merja Hiltunen. Tällä hetkellä myös osuuskuntien kannalta suurin palkanlaskennan ajankohtainen asia on 1.1.2019 käynnistyvä palkka-, eläke- ja etuustiedot sisältävä tulorekisteri. Rekisteriin antavat tietoa työantajat ja etuudenmaksajat, myös osuuskunnat.

Keskustelua osuuskunnissa viime vuosina on herättänyt työosuuskunnan jäsenten työttömyysturvan toteutuminen. Haasteita ovat aiheuttaneet TE-toimistojen ja työttömyyskassojen tulkinnat siitä, millä ehdoin osuuskunnassa työllistyvä katsotaan työttömyysturvan silmissä työntekijäksi ja millä ehdoin yrittäjäksi.

Jukka Pötry ja Jarmo Hänninen Coop Finland – Osuustoiminnan kehittäjät ry:stä loivat katsauksen osuuskunnan toimimiseen työnantajana työttömyysturvan kannalta.

”Jotta osuuskunnassa työllistyvät katsottaisiin myös työttömyysturvan silmissä työntekijöiksi, tulee työsopimuslaissa määriteltyjen työsuhteen tunnusmerkkien täyttyä”, kertoi Pötry.

Osuuskunnan jäsenen omistusosuuden tulee myös olla alle 15 prosenttia, jotta hänet voidaan katsoa työntekijäasemassa olevaksi.

Hänninen esitteli huomioita siitä, miten osuuskunnan toiminta pitää käytännössä järjestää, jos osuuskunnassa työllistyvä haluaa pysyä työntekijän työttömyysturvan piirissä.

”Yhteisöllisyys on alusta asti ollut mukana keskeisenä arvona”, Lilithin toimitusjohtaja Tommi Viitamies painotti.

Osuuskunta Lilith – luovan talouden moniosaaja

Yksi jäsenmäärältään Suomen suurimmista työosuuskunnista on Osuuskunta Lilith. Sen toimitusjohtaja Tommi Viitamies kertoi Pienosuuskuntafoorumissa osuuskunnan vaiheista ja sen kehittymisestä. Lilith perustettiin vuonna 1996 kymmenen muusikon voimin ja tänä päivänä se muodostaa yli 400 hengen jäsenyhteisön, joka levittyy koko Suomen alueelle.

Lilith toimii tällä hetkellä yli 200 toimialalla, hyvin monien jäsenien toimiessa useilla toimialoilla. Toimialat ovat yleensä luovilla aloilla. Suurimpia palveluita, joista Lilithin liikevaihto muodostuu, ovat graafinen suunnittelu, valokuvaus, kirjoittavien toimittajien tekijänoikeuskorvaukset sekä muusikoiden esiintymispalkkiot.

”Yhteisöllisyys on alusta asti ollut mukana keskeisenä arvona. Pyrimme tukemaan jäsenten keskinäistä verkostoitumista ja järjestämme myös osuuskunnan yhteisiä tapaamisia. Osuuskunnan vuosikokouksen olemme nimenneet Lilith-päiväksi”, kertoi Viitamies.

”Meidän tapauksessa menestys on sitä, että olemme ylipäätään olemassa 22 vuoden toiminnan jälkeen, olemme taloudellisesti vakaassa tilanteessa ja kasvamme tasaisesti.” n

Pienosuuskuntaforum 2018 esitykset ja YouTube-lähetyksen tallenne löytyvät osoitteesta www.pellervo.fi/pienosuuskuntaforum2018.

Left Menu Icon
Right Menu Icon