Badding lauloi myös osuustoiminnasta

Tiesittekö, että legendaarinen Rauli Badding Somerjoki (1947–87) lauloi tunnetuimpien ikivihreidensä lisäksi osuustoimintalauluja?

Teksti: RIKU-MATTI AKKANEN
Jaa artikkeli

Tiesittekö, että legendaarinen Rauli Badding Somerjoki (1947–87) lauloi tunnetuimpien ikivihreidensä lisäksi osuustoimintalauluja?

Näin tosiaan on. Vuonna 1973 Edistysmielinen Osuuskauppaliike Elanto tilasi M.A. Nummiselta ja Love Recordsilta kokonaisen levyn osuustoimintaan liittyviä lauluja.

Sateenkaarilipun alla -nimeä kantanut albumi ei tullut myyntiin, vaan jaettavaksi ainoastaan Elannon henkilöstölle. Levyä painettiin vaivaiset 600 kappaletta, mutta ilmeisesti koko henkilökunta ei albumia saanut, sillä sitä löytyy edelleen jonkin verran HOK-Elannon arkistojen kätköistä. Divareissa edistysmielisen osuustoiminnan kunniaksi tehdystä pitkäsoitosta on muodostunut todellinen keräilyharvinaisuus.

Rauli Baddingin Somerjoen lisäksi laulujen esittäjiksi valikoitui muitakin varsin nimekkäitä aikakauden artisteja, kuten Cumulus-yhtyeestä tunnettu Sakari Lehtinen ja poliittisen laululiikkeen keulakuva Sinikka Sokka.

Levyn kappaleet koostuivat osin perinteisistä sävelmistä, esimerkkeinä nimikkokappale Sateenkaarilipun alla ja Osuustoimintamarssi. Levyltä löytyi myös Osuuskansan ikioma laulu, jonka melodia on lainattu eräästä ruotsalaisesta kansanlaulusta. Osuuskaupan säästökassa kulkee puolestaan sävelellä: Arvon mekin ansaitsemme. Oman lisänsä musiikilliseen kattaukseen toi Iivari Kainulaisen ralli Laulu Elannosta.

E, E, E-liike

Loput lauluista olivat lähinnä M.A. Nummisen juuri tätä levyä varten säveltämistä kappaleista.

Niihin lukeutuvat Baddingin tulkitsema ja Arvo Salon sanoittama E, E, E-liike sekä Pekka Puupää on Suomen sankari.

”Tämän levyn eräänä tarkoituksena on tallettaa joitakin sellaisia osuustoiminnallisen valistustyön muotoja, jotka muuten saattaisivat joutua unohduksiin”, albumin kansiteksteissä ylevästi todetaan.

Sateenkaari lipun alla -LP on valitettavasti nykyisin vain harvojen kuultavissa, sillä alkuperäispainoksen lisäksi levyä ei ole painettu enempää. Myöskään CD:tä tai sähköistä versiota levystä ei ole ainakaan toistaiseksi tehty.

Herkkua Badding-diggareille

Ville Valo ja Agents-kitaristi Esa Pulliainen. Kuva Joonas Brandt

Baddingin musiikin ystävien iloksi Ville Valo & Agents julkaisi Somerjoen lauluihin pohjautuvan levyn helmikuun puolivälissä.

Muusikoiden yhteistyöllä on jykevä perusta, sillä HIM-yhtyettä aiemmin luotsannut Valo ja Agents esittivät Baddingiä ensimmäisen kerran yhdessä jo Ylen Laulava sydän -musiikkiohjelmassa vuosituhannen vaihteessa.

Tuttujen laulujen lisäsi tuoreella albumilla on Baddingin ennen julkaisemattomia kappaleita, jotka löytyivät kitaravirtuoosi Esa Pulliaisen arkistoista.

Ensimmäinen maistiainen levyltä oli jo syksyllä julkaistu single Orpolapsi kiurun ja heti alkuvuodesta tullut uusittu versio Raulin Agents-vuosien hitistä Ikkunaprinsessa.

Rakkausmetallin lähettilään ja Agentsin Badding-tulkintoja on mahdollisuus kuulla myös livenä, kun bändi lähtee tien päälle maaliskuussa. Kiertue alkaa Jämsän Himokselta 2.3. ja huipentuu Helsingin Flow-festivaaleihin 9.8.

Left Menu Icon
Right Menu Icon