Euroopan viljaosuuskunnat toimivat määrätietoisin ottein jäsentensä hyödyksi. Samaan aikaan jäseniltä edellytetään lujaa sitoutumista.

Suomessa viljantuottajien osuustoiminta on vielä harvinaista. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Csaba Jansik kehottaa osuuskunnan perustamista harkitsevien viljelijöiden kiinnittämään huomiota jäsenten sitouttamiseen ja vastuisiin. Esimerkkiä kannattaa hakea eurooppalaisista viljaosuuskunnista, joiden toimintamallit ovat vientihakuisia ja eteenpäin katsovia.

Tämä selvisi, kun Jansik tutki vuoden 2018 aikana viljaosuuskuntien toimintaa Virossa, Ranskassa ja Britanniassa.

Suurin yksittäinen motivaatio osuuskuntien perustamiselle tutkimuksen kohdemaissa on Jansikin mukaan saada lisää markkina- ja neuvotteluvoimaa yhdistämällä voimia eli osto- ja myyntivolyymeja.

Jäseniltä vaaditaan puolestaan sitoutumista osuuskuntaan, jotta tähän päästäisiin.

”Osuuskuntiin ei liitytä huvin vuoksi. Jäsenten on sitouduttava rahallisesti, jotta investointeja kannattaa tehdä. Tietenkin osuuskunnalla on oltava pääomaa myös huonoja aikoja varten”, toteaa Jansik.

Hänen mukaansa osuuskunnan vahvuuksia verrattuna yksittäisten viljelijöiden myyntiin ovat mittakaavaedut yhdistettynä laadunhallintaan. Niiden ansiosta myös myyntimahdollisuudet aukeavat paremmin.

”Onhan se paljon helpompaa sadan viljelijän täyttää laiva viljalla kuin se, että yksittäinen viljelijä alkaa käydä viljakauppaa isommissa erissä.”

Osuuskunnat harjoittavat kaikissa kolmessa maassa muun muassa varastointia, kuivausta ja yhteistä markkinointia.

Kevilin Rõngun terminaali Tarton maakunnassa otettiin käyttöön kolme vuotta sitten. Toinen, lähes identtinen terminaali sijaitsee pohjoisessa satamien lähistössä Rakveren kupeessa. Kuva Csaba Jansik.

Viro ohitti Suomen viljanviennissä

Csaba Jansik havaitsi valtioiden välillä myös selkeitä eroja.

Virossa moderni osuustoiminta on suhteellisen nuorta. Osuuskunnat alkoivat vahvistua maito- ja vilja-alalla vasta 2000-luvulla.

”Virossa päästiin varsin nopeasti neuvostoaikana toimineiden sovhoosien rasitteista eroon. Maa onkin noussut lyhyessä ajassa viljan nettotuojasta selkeäksi nettoviejäksi. Viljanviennin määrässä Viro on jo ohittanut Suomen”, kertoo Jansik.

Viron kilpailuedut ovat suuret tilat, pienet etäisyydet ja hyvin toimiva satamainfrastruktuuri. Vienti tapahtuu markkinaehtoisesti osuuskunnan ja yritysten voimin.

Jansikin tutkimuskohteena Virossa oli maan suurin viljaosuuskunta Kevili, joka on perustettu vuonna 2005.

”Kyseessä on luonteeltaan ’klubimainen’ osuuskunta, johon kuuluminen on etuoikeus. Liittymisellä on tiukat ehdot ja jäseneksi pääsevät vain parhaat.”

Heti aluksi tilan taloustilanne arvioidaan. Tämän jälkeen hakijan täytyy löytää kaksi suosittelijaa nykyjäsenistöstä. Jos kaikki on kunnossa, virallinen jäsenhakemus jätetään Kevilin hallitukselle. Tullessaan jäseneksi hakija maksaa osuuskunnalle 3000 euron liittymismaksun.

Vilja ja öljykasvit myydään suoraan loppukäyttäjälle Virossa sekä kansainväliselle ostajalle vientimarkkinoilla isoina erinä. Näin saavutetaan paremmat hinnat. Kotimaan viljakaupan välityspalkkio jää viljelijöiden taskuun.

Tällä hetkellä Keviliin kuuluu 150 jäsentä, joilla on viljelyksessä 84 000 hehtaaria, mikä on noin 13,5 prosenttia Viron peltokasvien viljelyalasta.

Osuuskunnan terminaalien yhteydessä toimivat kuivurit pystyvät kuivaamaan 75 tonnia viljaa tunnissa.

Terminaalit pystyvät vastaanottamaan viljaa 400 tonnia eli noin 16 rekkalastia tunnissa.

Csaba Jansikin mukaan viljasta suurin osa myydään tanskalaisten brokereiden eli välittäjien kautta. Brokerit takaavat maksukykyisiä ostajia ja nopeita maksuja.

Rouen on Ranskan viljasektorin ikkuna Atlantin valtamerelle ja vientimarkkinoille. Seine-joen rannalla sijaitsevassa kompleksissa on yli 1,2 milj. tonnin varastokapasiteettia.
Kuva Csaba Jansik.

Ranskalaiset luottavat suuruuden voimaan

Ranskassa vanhimmilla viljaosuuskunnilla ikää on jo 90 vuotta. Kaupalliseen tarkoitukseen kerätystä viljasta 70 prosenttia kulkee osuuskuntien kautta.

”Ranskan viljasektori saa suurimmat tulot viennistä. Toki isossa maassa on myös hyvin suuri kotimainen käyttö”, Csaba Jansik muistuttaa.

Toisin kuin esimerkiksi Virossa, ranskalaiset osuuskunnat ovat maksaneet pääomakulut jo vuosikymmeniä sitten, ja uudet investoinnit rahoitetaan osuuskuntien kerääntyneillä varoilla sekä lainoilla. Osuuskuntien varastointi ja logistiikka ovat kehittynyttä ja kustannustehokasta, mikä johtuu mittakaavoista.

Vertailussa mukana olleet kaksi ranskalaista osuuskuntaa Valfrance ja CapSeine esimerkiksi vievät tuotannostaan 20-60 prosenttia, mikä on erittäin paljon.

”Volyymit ovat Ranskassa ällistyttävän suuria. Esimerkiksi CapSeine-osuuskunta, jossa vierailin, tuottaa kaksi miljoonaa tonnia viljaa eli puolet koko Suomen viljantuotannosta.”

Muutkin tunnusluvut ovat vakuuttavia. Liikevaihdoltaan 800 miljoonan euron CapSeinellä on jäseniä 5 000. Kahden osuuskunnan fuusiosta syntyneen yrityksen muita toimialoja ovat naudan- ja lampaanlihan tuotanto sekä perunan- ja vihannesten tuotanto ja jalostus.

Osuuskuntatoiminta on Ranskassa säädetty tiukasti, viljanostoja saa harjoittaa ainoastaan valtion hyväksymä osuuskunta tai yritys. Osuuskunnat saavat toimia vain itse määräämällä rajatulla alueella maantieteellisesti. Liikevaihdosta vähintään 80 prosenttia on tultava osuuskunnan omien jäsenten kanssa tehdyistä kaupoista.

Viljakaupalla on Jansikin mukaan sen verran pieni myyntikate, että varsinainen tulos tehdään tuotantopanosten (mm. siemenet ja lannoitteet) kaupalla.

Menestyäkseen maailman ja Ranskan markkinoilla osuuskuntien on pitänyt kasvaa erityisesti fuusioiden kautta. Osuuskunnat ovat yhdistäneet voimiaan myös muodostamalla unioneita vauhdittamaan vientityötä. Järjestelyissä piilee Jansikin mielestä myös ongelma.

”Osuuskunnat voivat kasvun myötä etääntyä jäsenistöstä. Etenkin nuoremmat viljelijät eivät pidä sidonnaisuuksista ja osa heistä haluaisi kokeilla omia siipiään.”

Pienen paikallisen viljaosuuskunnan terminaali Itä-Englannissa rakennettiin alun perin EU:n investointitukien avulla 1980-luvulla.
Kuva Csaba Jansik.

Britanniassa ammattilaiset hoitavat myynnin

Isossa-Britanniassa viljaketjun vaiheet jakautuvat erikoistuneiden yritysten ja osuuskuntien hoidettaviksi. On erikseen tuotantopanoshankinta-, varasto- ja markkinointiosuuskuntia.

”Vientiosaaminen on keskittynyt aivan suurimpiin osuuskuntiin”, Csaba Jansik kertoo.

Myynti ja markkinointi ovat joko suurten myyntiorganisaatioiden tai kaupan ammattilaisten vastuulla. Osuuskuntien konkursseja ovat saarivaltakunnassa aiheuttaneet liian suuren riskin ottaminen, väärä kasvustrategia sekä myyntiosaajan puute.

Brittiviljelijöillä on rajalliset varasto- ja kuivauskapasiteetit. Edullisempi vaihtoehto onkin monelle ollut osakkuus osuuskunnan varastossa kuin oman kapasiteetin rakentaminen.

Britanniaan on luotu alueellisten keskusvarastojen ja -kuivureiden verkosto, jonka muodostavat yleensä paikalliset viljavarasto-osuuskunnat.

Csaba Jansikin selvityksessä mukana ollut Camgrain on sekin viljan varastointiin erikoistunut osuuskunta. Sen varastointikapasiteetti on 470 000 tonnia neljässä eri terminaalissa. Osuuskunta varastoikin vuodessa noin 500 000 tonnia kerättyä viljaa. Jäsenet maksavat 110 puntaa tonnilta varastotilaa. Summa vaihtelee osuuskunnittain. Toimintamaksu on sitten erikseen 12-16 puntaa tonnilta/satokausi.

550-jäseninen Camgrain toimii Cambridgessä, joka sijaitsee strategisesti tärkeässä paikassa Britannian viljantuotannon keskiössä.

Yleinen oletus on, että taloudellinen tilanne tiukentuu Britannian viljantuotantoalueilla, kun brexit astuu voimaan.

Suomessa on kattava verkosto ja riittävä kapasiteetti tilavarastoja ja -kuivureita, mikä mahdollistaa viljaosuuskunnan toiminnan kotimaisilla markkinoilla ohuilla kustannuksilla ilman yhteistä pääomaa.

”Kolmen esimerkkimaan tärkeimpiä oppeja on, että vähänkin merkittävämmät vientivolyymit taas edellyttävät yhteistä logistiikkaa sekä pääomaa kansainvälisen viljakaupan maksujen, riskien ja markkinoinnin hallitsemiseksi”, sanoo Csaba Jansik.

Osuuskuntaselvityksen teetti SLC:n Farmers Grain Export -hanke, jossa pyritään edistämään viljelijävetoista viljanvientiä.

Jaa artikkeli