Mun elämä, mun työ -kiertue tuo taloustaitoja ammattiin opiskeleville

Teksti ja kuvat: MATTI KETOLA

Talous ja nuoret TAT -viestintätalon järjestämä suomen suurin työelämäkiertue Mun elämä, mun työ tuo ammattiin opiskeleville toisen asteen opiskelijoille näkökulmia työelämästä, herättelyä asenteesta ja kannustusta motivaatioon. Kiertue haastaa nuoret myös pohtimaan omaa taloudenhallintaansa.

Jaa artikkeli

Talous ja nuoret TAT -viestintätalon järjestämä Suomen suurin työelämäkiertue Mun elämä, mun työ tuo ammattiin opiskeleville toisen asteen opiskelijoille näkökulmia työelämästä, herättelyä asenteesta ja kannustusta motivaatioon. Kiertue haastaa nuoret myös pohtimaan omaa taloudenhallintaansa.

TATin mukaan työelämä on suuressa murroksessa, ammatillisen koulutuksen reformi on aiheuttanut paljon epävarmuutta, harjoittelupaikkoja tarjoavat yritykset kyselevät nuorten puutteellisten työelämätaitojen perään ja nuoret painiskelevat opiskelun rinnalla henkilökohtaisen talouden ongelmien kanssa.

HOK-Elannon Hyvinkään ABC:n Ravintolajohtaja Mika Jaakkola kertoi Stadin ammattiopiston opiskelijoille uransa monista vaiheista ja evästi heitä tulevaan: ”Tärkeintä on oma asenne ja sen antamat mahdollisuudet.”

Työelämätaidot keskiössä

”Työelämätaidot ovat merkittävässä roolissa siinä, miten nuoret pärjäävät työelämässä. Me haluamme antaa nuorille mahdollisuuden oivaltaa, millaisista taidoista heille olisi hyötyä ja miten omien työelämävalmiuksien parantaminen vaikuttaa myös motivaatioon opiskella, valmistua ja lähteä omalle työpolulle”, kiertueen käytännössä toteuttavan TATin työelämälähettiläs Edla Inkilä kommentoi.

”Kiertueen tapahtumissa käymme läpi esimerkiksi mitä työnantajat odottavat nuorilta työntekijöiltään. Näitä asioita ovat esimerkiksi työaikojen noudattaminen, huolellisuus, miksei myös sekin, ettei naputtele omaa puhelinta kesken työpäivän. Autamme nuoria löytämään oman asenteensa ja tsempin työskentelyyn”, Inkilä jatkaa.

Työelämän lisäksi kiertueella puhutaan valmentavalla otteella oman talouden hallinnasta. Opiskelijoille kerrotaan muun muassa maksuhäiriömerkinnän vaikutuksista ja oman talouden hallinnan perusasioista.

”Maksuhäiriömerkintä voi vaikuttaa tai jopa estää esimerkiksi puhelinliittymän, vakuutuksen tai vuokra-asunnon saamisen. Sillä voi olla vaikutusta myös työllistymiseen esimerkiksi rahaherkillä aloilla”, Inkilä valottaa.

Tilaisuuksissa ammattiin opiskelevien kiinnostusta ovat herättäneet erityisesti faktat siitä, mihin rahaa voi upota ja missä kuluista sitä on helppo säästää. Tilaisuuksissa esitettävässä laskelmassa oman rivinsä ovat saanet esimerkiksi pikaruoka, limppari ja tupakka. Kuvaavaa on, että moni osallistuja ottaa kännykkäkuvan esimerkkilaskelmasta.

Mukana kiertueen tapahtumissa on myös vaihtuva työelämävierailija paikallisesta yrityksestä, joka kertoo omasta urastaan. Työelämävierailijalla on monesti itselläkin taustallaan ammatillinen tutkinto.

Kiertuetapahtuma järjestettiin 27.3. Stadin ammattiopiston Meritalon toimipaikassa Helsingissä.

Oman talouden hallinta OP:n vastuullisuustyössä

OP Ryhmä on mukana kiertueella yhteistyökumppanin roolissa. Taloudellisen panostuksen lisäksi OP on mukana myös sisältöyhteistyössä.

”Mun elämä, mun työ -kiertue on osa yhteiskuntavastuutyötämme ja suurempaa jatkuvaa kokonaisuutta kouluyhteistyössä. Viime vuonna kohtasimme yhteensä 42 000 lasta ja nuorta. Tämän vuoden tavoite on 60 000”, kertoo vastuullisuusasiantuntija Eveliina Nygren OP:sta.

”Kiertue on ensimmäinen suoraan ammattiopistoihin kohdistuva hanke, jossa olemme mukana oman talouden hallinta ja työelämä näkökulmalla. Ammattiopistoissa työelämänäkökulma korostuu.”

OP Ryhmän osuuspankit tekevät myös paikallisesti laajasti työtä koulujen kanssa. Pankkien asiantuntijoita pyydetään kertomaan oman talouden hallinnasta ja tätä työtä on tehty jo pitkään.

”Kiertueen jatkuessa pyritään ottamaan mukaan paikallisten osuuspankkien asiantuntijoita. He voivat joko toimia oman talouden asiantuntijan roolissa tai kertoa nuorille työurastaan”, Nygren kertoo.

Oman talouden asiantuntijaroolissa osuuspankkien asiantuntijat auttavat nuoria heidän kysymyksissään.

Mun elämä, mun työ -kiertue

  • Järjestäjä: Talous ja nuoret TAT
  • Pääyhteistyökumppanit: OP ja Suomalaisen työn liitto
  • Kohderyhmä: 15-25 v. ammattiin opiskelevat
  • 120 tilaisuutta
  • 18 000 tavoitettua ammattiin opiskelevaa

Left Menu Icon
Right Menu Icon