Suomalainen kasvollinen omistus luo vahvan perustan Metsä Groupin miljardi-investoinneille. Jäsenten ääni kuuluu hallinnossa, jonka sana painaa ennen suurten hankkeiden käynnistämistä.

Metsä Groupin arvoketju ulottuu metsästä asiakkaalle. Arvoketjun alkupäässä ovat emoyhtiö Metsäliitto Osuuskunnan jäsenet, joiden taloudellista etua Metsä Group ajaa. Omistajajäsenet ovat etusijalla myös puukaupassa.

”Jäsenemme voivat metsänomistajina päättää, hoitavatko he metsätyöt itse vai teettävätkö he vaikkapa harvennukset sopimusyrittäjiemme kautta”, kertoo Metsä Groupin jäsenpalvelujohtaja Tomi Salo, joka on jäsenen linkki metsäyhtiöön.

Viestintä keskiössä

Keväällä tehtävässään aloittanut Salo korostaa, että Metsä Group on sitoutunut kestävään metsänhoitoon, joka edistää muun muassa luonnon monimuotoisuutta.

”Vastuullamme on pitää ekologisen kestävyyden kysymyksiä säännöllisesti ja aktiivisesti esillä eri viestintäkanavissamme, jotta jäsenet saavat tarpeeksi ajankohtaista tietoa muun muassa metsien käsittely- ja suojelutoimenpiteistä. Kanaviemme kautta kukin löytää vaivattomasti ne asiat, jotka heitä eniten kiinnostavat.”

Tomi Salon mielestä viestinnän merkitystä ei voi ylikorostaa. Metsä Group haluaa tavoittaa jäsenensä monikanavaisesti, myös mobiilissa ja verkossa. Yhtiö järjestää lisäksi koulutuksia henkilöstölleen ja yhteistyökumppaneilleen.

Metsä Groupilla on 103 000 omistajajäsentä ympäri maan. He omistavat noin puolet suomalaisista yksityismetsistä. Noin joka kolmas suomalainen metsänomistaja on Metsäliitto Osuuskunnan jäsen.Vaaleissa äänestettiin vilkkaasti

Metsä Groupilla on riittänyt viime vuosina paljon pöhinää investoinneissa.

1,2 miljardia euroa maksanut Äänekosken biotuotetehdas on pyörinyt täydellä teholla jo yli vuoden. Huhtikuussa Metsä Group ilmoitti puolestaan suunnittelevansa uuden biotuotetehtaan rakentamista Kemiin, arvoltaan 1,5 miljardia euroa, ja uuden mäntysahan rakentamista Raumalle.

Osuuskuntapohjainen omistus on Salon mukaan hyvä perusta Metsä Groupin miljardi-investoinneille. Se on samalla osa konsernin yhteiskuntavastuuta.

”On vaikea kuvitella kestävämpää ja monimuotoisempaa omistusrakennetta kuin isoa joukkoa kasvollisia suomalaisia. Laajapohjainen omistus on tietenkin valtava voimavara, kun jätti-investointeja suunnitellaan.”

Metsä Groupin myötätuuli on lisännyt myös omistajajäsenten kiinnostusta osallistua konsernin hallintoon.

”Keväällä käydyissä Metsäliitto Osuuskunnan edustajiston vaaleissa äänestysprosentti oli historian korkein. Se antaa tukevan pohjan luottamushenkilötyölle ja Metsä Groupin kehittämiselle”, Tomi Salo iloitsee.

Digi vyöryy metsätalouteen

Myös digitalisaatio on tullut ryminällä metsätalouteen. Virtuaalimetsässä voi havainnollistaa metsänhoitomenetelmiä sekä niiden vaikutusta tuloihin digitaalisesti. Sähköisen asioinnin osuus Metsä Groupin puukaupasta ja metsäpalveluiden myynnistä kolkuttelee pikkuhiljaa 50 prosentin rajapyykkiä.

”Metsäomaisuuden hoito onnistuu missä ja milloin tahansa. Tämä on suuri helpotus metsänomistajille”, sanoo Salo.

Metsä Groupin maksuttomassa Metsäverkko-palvelussa esimerkiksi selviää, millaista hoitoa metsä tarvitsee. Palvelun kautta näkee lisäksi puusto- ja pinta-alatiedot sekä kullekin kuviolle ehdotetut hoitotyöt ja korjuut. Metsäverkosta selviää niin ikään muun muassa osuussijoitusten ja puukaupoista kertyneiden bonusten määrä.

Ei pelkkää bisnestä

Pelkkää bisnestä digi ei kuitenkaan tarkoita, vaan se on myös tärkeä osa jäsenen ja osuuskunnan välistä kanssakäyntiä.

”Jäsenpalaute tulee sähköisten kanavien kautta tietenkin vikkelämmin, jolloin organisaatiokin on ketterämpi kehitystoiminnassaan. Digitaaliset työkalut on otettu hyvin vastaan, ja niitä voidaan vielä merkittävästi kehittää.”

Tomi Salo

MMM, Metsä Groupin jäsenpalvelujohtaja
IKÄ: 45
AIEMMAT TYÖTEHTÄVÄT:
– Metsäteollisuus ry, metsäjohtaja, 2011–19
– L&T Biowatti Oy, toimitusjohtaja 2009–11
HARRASTUKSET: Mm. Metsästys ja kalastus
PERHE: Vaimo ja kaksi lasta

Kun puu muuttuu tekstiiliksi

Uuden sukupolven kuitu voi mullistaa tekstiilimarkkinta, Metsä Groupissa uskotaan. Kuva: Metsä Group
Uuden sukupolven kuitu voi mullistaa tekstiilimarkkinta, Metsä Groupissa uskotaan. Kuva: Metsä Group

Metsä Groupin tuorein aluevaltaus ovat uuden sukupolven tekstiilit.

Metsä Group rakentaa Äänekoskelle koelaitoksen, joka valmistaa uudenlaista puupohjaista tekstiilikuitua.

Tuotetta kehittää Metsä Groupin keväällä 2018 perustama innovaatioyhtiö Metsä Spring Oy, joka etsii ja suunnittelee uusia liiketoimintakonsepteja, jotka perustuvat kestävään metsätalouteen ja kiertotalouteen.

Äänekoskelle biotuotetehtaan yhteyteen tulevan koelaitoksen rakentaminen alkoi lokakuussa 2018, ja sen tuotannon arvioidaan starttaavan vuoden 2019 lopussa.

Metsä Springin ja japanilaisen tekstiilijätin Itochu Corporationin yhteishankkeen arvo on noin 40 miljoonaa euroa.Maltti on valttia

Aivan heti ei puupohjaisia tekstiilejä Pariisin catwalkien mallistoissa kuitenkaan nähdä, sillä edessä on pitkä kehitystyö.

2–3 vuotta kestävän koevaiheen aikana halutaan varmistaa ympäristöystävällisten tekstiilikuitujen valmistusmenetelmän tekninen toimivuus. Samaan aikaan selvitetään myös kuidun kiinnostavuus markkinoilla.

Käytettävä tekstiilikuitukonsepti on suoraliuotusmenetelmä, joka hyödyntää uutta, sellua liuottavaa yhdistettä. Tekstiilin raaka-aineena on Metsä Groupin valmistama ei-kuivattu paperisellu.

Tähyillessään tekstiilimarkkinoille Metsä Spring vastaa kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Maailmanlaajuisesti on painetta löytää kestäviä vaihtoehtoja uusiutumattomiin raaka-aineisiin perustuville synteettisille kuiduille. Osin myös puuvillalle, sillä puuvillapelloilla on yhä enemmän tarvetta viljellä ruokakasveja. Metsä Group haluaa lisätä tehtaidensa resurssitehokkuutta hyödyntämällä kaikki tuotannon sivuvirrat ja vähentämällä prosessiveden käyttöä 25 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

Jaa artikkeli