Maailman kolmanneksi myydyintä Nicolas Feuillatte -samppanjaa tuotetaan osuuskunnassa. Centre Vinicole de la Champagne -osuuskuntaan kuuluu 4 500 tuottajaa, lähes kymmenen prosenttia kaikista Champagnen alueen viininviljelijöistä.

Centre Vinicole de la Champagne -osuuskunnan ja Nicolas Feuillatten historia on muihin samppanjataloihin verrattuna lyhyt. Osuuskunta perustettiin vuonna 1972, ja Nicolas Feuillatte -brändin se osti vuonna 1986. Tuottajien välisessä yhteistyössä on ollut voimaa, sillä yrityksen samppanja on nyt Ranskan myydyin. Maailmanmarkkinoilla edellä ovat vain Möet et Chandon ja Veuve Clicquot.

Nicholas Feuillatte myy reilut kymmenen miljoonaa pulloa samppanjaa vuodessa ja tekee sillä 200 miljoonan euron liikevaihdon. 40 prosenttia tuotannosta menee vientiin 80 eri maahan. Suurimmat vientikohteet ovat Yhdysvallat ja Iso-Britannia. Myös Pohjoismaat ovat yritykselle vahva vientimarkkina.

Nicholas Feuillatte investoi kaksi vuotta sitten 25 miljoonaa euroa uuteen tuotantolaitokseen ja vierailijakeskukseen Chouilly’n kylässä, lähellä Epernay’n kaupunkia.

Ranskalaiset ovat ylpeitä samppanjastaan. Ylpeitä omasta tuotteestaan ovat myös Nicolas Feuillatte -osuuskunnan tuottajat ja työntekijät.

PR-päällikkö Sarah Andreosso esittelee modernia, vuonna 2017 valmistunutta tuotantolaitosta innoissaan eikä peittele lainkaan sitä, että käsityö ja kellareissa varastointi ovat samppanjanvalmistuksessa mennyttä aikaa.

”Meille tulee joka syksy yli 4 000 erilaista rypälemehua, joista tuotamme joka vuosi kymmenen miljoonaa pulloa tasalaatuista samppanjaa. Samanlaisen tuotteen tuottaminen vuodesta toiseen, sääoloista riippumatta on meidän ammattitaitoamme”, Andreosso painottaa.

”Samppanjallamme on kasvot, sillä jokainen viinintuottajamme omistaa yritystä. Tuottajat ovat sitoutuneet vahvasti osuuskuntaan. Tuottajia myös esitellään valokuvin tuotantolaitoksen esittelykierroksilla.”

Lähdetäänpä tutustumaan Nicolas Feuillatte -samppanjan valmistukseen lähemmin.

Sarah Andreosso kertoo, että 4 500 osuuskunnan tuottajaa ja omistajaa ovat hyvin sitoutuneita oman yrityksensä toimintaan.

Robotit tanssittavat

Kaksikymmentäviisi miljoonaa euroa maksanut uusi tuotantolaitos ja vierailijakeskus ovat lasijulkisivuineen upea näkyä Chouilly’n kylän kumpuilevassa maisemassa, lähellä Epernay’n kaupunkia. Isoista ikkunoista heijastuvat vastapäisellä rinteellä auringonlaskussa kylpevät viiniviljelykset.

Yrityksen autot kuljettavat syksyllä viinirypäleistä puristetun mehun 350 puristusasemalta tehtaalle. Kuplajuoman valmistus alkaa rypälemehujen fermentoinnilla hiivojen avulla. Fermentointi terästankeissa 18–20 asteen lämpötilassa kestää kaksi viikkoa. Käymisen katalysaattoriksi heitetään joukkoon sopiva määrä sokeria. Fermentoinnin jälkeen noin yksitoista prosenttia alkoholia sisältävä neste pullotetaan ja pullon suulle lyödään kruunukorkki.

Robotti nostelee pullot kuution kokoisiin metallihäkkeihin, jotka viedään kylmävarastoon kypsymään. Samppanja jatkaa käymistään pulloissa kahdeksan viikon ajan. Käymisen loppuvaiheessa robotit kääntävät suupuoli alaspäin olevia samppanjapulloja, eli käytännössä kuution metallihäkkejä, kuuden tunnin välein. Tanssittamiseksi nimetyssä vaiheessa viinissä oleva sakka valuu pullon kaulaan.

”Käymisen valmistuttua pullot jäähdytetään kolmenkymmenen asteen pakkasessa nopeasti lähelle nollaa astetta ja poksautetaan kruunukorkki pois, jolloin sakka lentää ulos pullosta. Sen jälkeen pulloon laitetaan luonnonkorkki”, Andreosso kertoo.

Korkituksen jälkeen samppanjat käyvät ja kypsyvät viileissä varastohalleissa kolme vuotta, jonka jälkeen pullot pestään, etiketöidään ja lähetetään asiakkaille ympäri maailman. Vanhimpia ja kalliimpia samppanjoita varastoidaan 10–12 vuotta. Nuorimmillaan samppanjan saa myydä 15 kuukauden iässä, mutta kuuluisimmat samppanjatalot eivät myy niin nuoria viinejä.

Robotit hoitavat nykyään pullojen tanssittamisen kuuden tunnin välein viiden päivän ajan.

Osuuskunta syntyi varastojen tarpeesta

Nicolas Feuillatten, kuten muidenkin perinteisten samppanjantalojen, tarina on kiinnostava. Ranskalaiset osaavat kuluttajia koukuttavan tarinoinnin taidon.

Osuuskunta Centre Vinicole de la Champagne perustettiin vuonna 1972 viiniviljelijöiden yhteisten puristamojen ja varastotilojen rakentamiseksi, jotta kaikkien viinitilojen ei tarvitsisi rakentaa omia tuotantotilojaan. Yhteistyön edut havaittiin nopeasti ja jo seuraavalla vuosikymmenellä toiminta laajeni onnellisen sattumuksen kautta tuottajien yhteiseksi samppanjabrändiksi.

Nykyisen nimen takana on Pariisissa asunut liikemies, Nicolas Feuillatte. Hän syntyi vuonna 1926 yrittäjäperheeseen, joka vei ranskalaisia viinejä ja muita alkoholijuomia ulkomaille. Nuori mies ei kuitenkaan tyytynyt työskentelemään perheyrityksessä, vaan lähti koittamaan siipiään Pohjois-Amerikkaan. Sieltä hän rikastui afrikkalaisen kahvin tuonnilla. 40 vuotta täytettyään Feuillatten veri veti kotimaahan. Vuonna 1966 hän osti 12 hehtaarin viinitilan läheltä Reims’in kaupunkia ja alkoi tuottaa viiniä.

Aluksi Feuillatte myi rypäleet isoille samppanjantuottajille, mutta vuonna 1976 hän rakensi veljiensä kanssa nimeään kantava brändin ja alkoi viedä shampanjaa Yhdysvaltoihin vanhojen liikekumppanuuksiensa kautta. Feuillatte onnistui nopeasti saavuttamaan vahvan aseman Pohjois-Amerikan markkinoilla. Kymmenessä vuodessa Nicolas Feuillatte nousi kymmenen suosituimman samppanjabrändin joukkoon Yhdysvalloissa.

Nicolas Feuillatten ja tuottajien omistaman osuuskunnan tiet kohtasivat, kun Feuillatte suunnitteli luopuvansa samppanjabisneksestään ja osuuskunta halusi puolestaan rakentaa oman samppanjabrändin. Osuuskunnassa ymmärrettiin, että paikkansa markkinoilla vakiinnuttaneen brändin ostaminen on paras tapa lähteä maailmanvalloitukseen. Kaupat syntyivät ja osuuskunnan liiketoiminta sai lentävän lähdön.

”Nykyään keskusosuuskunnan ja brändin omistaa 82 pienempää osuuskuntaa, joissa on 4 500 tuottajajäsentä”, Andreosso sanoo.

Vierailijat eivät näe enää kellareita, joissa viinipulloja pyöräytellään käsin, vaan modernilla robotiikalla ja lukuisilla kiiltävillä säiliöillä ja putkilla sisustetun tehtaan.

Rajattu tuotantoalue

Keskusosuuskunnalle viiniä tuottavat viljelijät omistavat 2 100 hehtaaria viiniviljelyksiä, mikä on noin seitsemän prosenttia Champagnen alueen viinitarhoista. Yhdeltä hehtaarilta saadaan rypälemehua tuhanteen samppanjapulloon.

Vuonna 1927 säädetyn ja edelleen voimassa olevan lain mukaan shampanjaa voidaan tuottaa 32 000 hehtaaria laajuisella alueella Epernayn ja Reimsin kaupunkien ympärillä. Samppanjan hyvä kysyntä, sadoiltaan vaihtelevat kasvukaudet ja peltojen jääminen rakentamisen alle ovat käynnistäneet keskustelun, voisiko samppanjan tuotantoon hyväksyttyä aluetta laajentaa.

Champagnen maakunnan lähialueiden maaperää on tutkittu ja havaittu, että Champagnen alueen kalkkikivipitoista maaperää muistuttavaa peltoa löytyisi ainakin 2 000 hehtaaria. Samppanjantuottajat arvelevat, että tuotantoalueen laajentaminen voisi olla mahdollista aikaisintaan 20 vuoden päästä. Tiukasti suojatun ja lähes sata vuotta varjellun tuotantoalueen laajentaminen olisi niin iso asia, että siitä ei voi selvitäkään vuoden tai kahden keskusteluilla.

80 prosenttia myydystä samppanjasta on réserve exclusive -laatua, jonka tuotantoprosessi kestää kolme vuotta. Oikea samppanjalasi on melko väljä ja kapenee yläosastaan. Samppanja on parhaimmillaan magnumkokoisessa pullossa.

Lasi on osa nautintoa

Samppanja on upeasti brändätty luksustuote, kuten ranskalaiset hajuvedet tai käsilaukut. Makueron löytäminen hyvän cavan ja samppanjan välillä voi olla asiantuntijallekin haastavaa, mutta nautinto syntyy kokonaisuudesta, johon kuuluvat hyvät tarinat ja pitkät perinteet.

Samppanjan aromit tulevat parhaiten esille, kun juoma tarjotaan 8–10-asteisena ja nautitaan hieman ylöspäin suippenevista laseista. Nicolas Fauillattella on tutkittu, että tavallisella samppanjalla paras lasin koko on 30 senttilitraa ja roséshampanjalla 38 senttilitraa. Silloin aromeille jää sopivasti ilmatilaa lasiin.

Pullokooksi Nicholas Feuillatten apulaisjohtaja Laurent Panigai suosittelee magnumpulloa. Siinä viini ikääntyy sopivan hitaasti, mikä syventää aromeja.

Samppanjaan käytetään kolmea rypälelajiketta: Chardonnay-, Pinot Noir – ja Meunier-rypäleitä. Rosésamppanjaa valmistetaan sekoittamalla pieni määrä Champagnen alueella tuotettua punaviiniä samppanjaan. Rosé’ta voidaan valmistaa myös jättämällä tummakuoristen rypäleiden kuoret pariksi vuorokaudeksi puristettuun mehuun antamaan väriä.

Ympäristöystävälliset viljelymenetelmät ovat tulleet myös samppanjaviljelmille. Monet viljelijät välttävät jo nyt rikkakasvimyrkkyjen käyttöä. Luomusamppanjaa ei ole kuitenkaan vielä tarjolla. Sienitaudit vaativat viljelijöiden mukaan edelleen kemiallisten torjunnan.

Jaa artikkeli