Ruokajärjestelmän muutos nykyistä oikeudenmukaisemmaksi vaatii uudistumiskykyä sen kaikilta osilta, sanoo vt. tutkimusjohtaja Hanna Karikallio PTT:stä.

Ruokajärjestelmällä tarkoitetaan maatalouden, teollisuuden ja kaupan sekä kotitalouksien kysynnän muodostamaa ketjua. Mikä tekee ruokajärjestelmästä reilun?

”Ruokajärjestelmä ei ole vielä reilu. Se hukkaa edelleen monilta osin ravinteita, energiaa ja materiaaleja, tuottaa negatiivisia ympäristövaikutuksia, jakaa taloudellisen arvon epäreilusti ruokaketjussa eikä tuota ruokaturvaa kaikille”, sanoo vt. tutkimusjohtaja Hanna Karikallio Pellervon taloustutkimuksen maa- ja elintarviketalouden tutkimusryhmästä.

Ruokajärjestelmän ongelmat on hänen mukaansa kuitenkin tunnistettu, ja sen toimijoiden selkeänä yhteisenä tavoitteena oikeudenmukaiset pelisäännöt.

Ruokaketju- vai järjestelmä?

Karikallio avaa toisinaan keskenään sekaisin meneviä käsitteitä:

”Ruokaketju on varsin lineaarinen kuvaus ruuantuotannosta, kun taas ruokajärjestelmässä on muitakin ulottuvuuksia. Ruokajärjestelmä yhdistää ruuantuotantoon, hyvinvointiin, ruokaturvaan ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä. Sen mielekäs tarkastelu on hyvin monitieteistä.”

Reiluutta voidaan tarkastella ainakin kolmesta eri näkökulmasta.

”Reilu ruokajärjestelmä tarjoaa ensinnäkin ruokaturvaa. Tällöin kaikilla on mahdollisuus saada ravitsevaa, kohtuuhintaista ja turvallista ruokaa. Globaalin ruokaturvan ja ihmisten hyvinvoinnin suuri haaste on, että ruuasta saatavat energiamäärät jakautuvat hyvin epätasaisesti globaalisti”, toteaa Karikallio.

Ylipaino yleistyy rikkaissa teollisuusmaissa, koska syömme liikaa tai liian epäterveellisesti. Ruokaa menee paljon myös jätteeksi, mutta samaan aikaan sadat miljoonat ihmiset kärsivät aliravitsemuksesta.

Toiseksi reilu ruokajärjestelmä takaa tuottajien riittävän toimeentulon. Maanviljelijöiden heikko taloudellinen asema on haaste ympäri maailmaa.

”Jotta ruokajärjestelmä olisi reilu ja kestävä, ruuantuottajien pitää saada työstään elanto, ja samanaikaisesti kuluttajilla täytyy olla varaa terveelliseen ruokaan.”

Kolmanneksi reilu ruokajärjestelmä on kestävän kehityksen mukainen ja toimii ekologisen kantokyvyn rajoissa ja ympäristöongelmia pahentamatta.

Kaikkia toimijoita tarvitaan

Ruuantuotanto on Karikallion mukaan yksi keskeisimmistä ympäristövaikutusten aiheuttajista maailmassa. Sillä on suora kytkös ilmastonmuutokseen, luonnon monimuotoisuuteen ja vesistöjen rehevöitymiseen.

”Suomi aikoo olla hiilineutraali vuonna 2035, eli siihen mennessä ruuantuotannon ympäristövaikutuksia täytyy saada pienennettyä merkittävästi. Tämä vaatii merkittävää uudistumiskykyä kaikilta ruokajärjestelmän osilta eli tuotannolta, jalostukselta, jakelulta ja kulutukselta sekä niihin liittyviltä instituutioilta.”

Ovatko ruokajärjestelmän osat tasapainossa vai painottuuko jokin niistä muita enemmän? ”Maatalous nousee useimmin esiin, kun puhutaan muutoksesta kohti reilua ja ekologisesti kestävää ruokajärjestelmää. Ruuantuottajat ympäri maailman ovat kuitenkin taloudellisesti ahtaalla, mikä tekee suunnanmuutoksen vaikeaksi. Kestävä maatalous vaatii investointeja. Se edellyttää, että viljelijöiden asemaa parannetaan ja tuetaan uusia toimintatapoja”, arvioi Karikallio.

Toisaalta myös kuluttajat ovat usein esillä. Yksi avain ruokajärjestelmien kehittämiseen löytyykin yksilöistä.

”Jokainen meistä syö joka päivä ruokaa, ja jo sitä kautta olemme kaikki automaattisesti osa ruokajärjestelmää. Valintoja ohjaavat niin ympäristö- ja terveysarvot kuin sosiokulttuuriset ja taloudelliset arvot.”

Esimerkiksi maku, hinta, helppous ja kotimaisuus ovat tärkeitä valintakriteerejä monille kuluttajille. Kuluttajat pystyvät todella suuriinkin muutoksiin, kunhan se tehdään heille helpoksi.

”On tärkeää ymmärtää, ettei ruokajärjestelmää voida tehdä reilummaksi tai kestävämmäksi vain yhdessä osassa järjestelmää. Muutos edellyttää asenteiden, toimintamallien ja rakenteiden laajaa muutosta, ja se koskee kaikkia ruokajärjestelmän osia”, alleviivaa Karikallio.

Osuustoiminta lähentää tuottajaa ja kuluttajaa

Välillä puhutaan kansallisesta ja välillä koko maailman ruokajärjestelmästä.

Sekoittaako se keskustelua?

”Mielestäni tähän sopii hyvin slogan: ’think globally, act locally’. Kansalliset ruokajärjestelmät ovat integroituneet globaalille tasolle esimerkiksi markkinavaikutusten ja ulkomaankaupan myötä. Erityisesti ekologiseen kestävyyteen, ilmastonmuutokseen ja myös ruokaturvaan liittyvät haasteet voidaan pysyvästi ratkaista vain maailmanlaajuisesti.”

Kansallinen ruokajärjestelmä ei voi olla täysin reilu, jos globaali järjestelmä ei ole sitä.

”Toisaalta tekemillämme toimilla ja valinnoilla vaikutamme ensisijaisesti kansallisen ruokajärjestelmän kestävyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Jos voimme tehdä kansallisesta järjestelmästä reilumman, vaikutamme myönteisesti myös globaaliin järjestelmään.”

Osuuskunnilla on Karikallion mukaan keskeinen rooli suomalaisessa ruokajärjestelmässä ja melkoisesti valtaakin.

”Osuuskunnan keskeinen merkitys on siinä, että se yhdistää ruokaketjun osia. Osuuskuntien avulla ruuantuottaja saadaan vähän lähemmäs kuluttajaa.”

Osuuskunta mahdollistaa Karikallion mukaan pienille toimijoille, tuottajille ja kuluttajille, suurempaa voimaa sekä tasa-arvoisempaa kohtelua.

”Osuustoimintaan kuuluu pitkäjänteisyys ja ihmislähtöisyys. Sillä haetaan etuja jäsenille pitkällä aikavälillä, ei lyhyen aikavälin tuottoja. Osuuskunnat tuovat ruokajärjestelmään tarvittavaa resilienssiä eli muutoksenhallintaa. Osuustoiminnan arvot ja lähtökohdat sopivat hyvin yhteen reilun ruokajärjestelmän kanssa”, kiteyttää Karikallio.

Kestävyys ja reiluus käsi kädessä

Reilu ruokajärjestelmä tarjoaa ruokaturvaa ja ruuantuottajille riittävän toimeentulon. Lisäksi se on ekologisesti kestävä.

”Kestävyys on erityisesti Suomen maatalouden kilpailuetu tulevaisuudessa. Maatilamme eivät pärjää globaalissa hintakilpailussa. Sen sijaan kilpailukykyä voidaan saada erikoistumalla kestävyyteen.”

Hanna Karikallio mainitsee esimerkkeinä erilaiset ekosysteemipalvelut, kuten hiilensidonnan. Hän uskoo maataloustuotteiden kysynnän muuttuvan tulevaisuudessa, koska kuluttajat ovat yhä valmiimpia ottamaan vastuuta maatalouden ekologisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä. Tämä tuo myös Suomen maataloudelle ja ruokajärjestelmälle kilpailuetua tulevaisuudessa.

Kestävän maatalouden kehittämisen lisäksi Karikallio nostaa esiin elintarviketeollisuuden ja kaupan innovaatiot. Myös ruokapalvelut voivat edistää kestävyyttä.

Ruokaturvan parantamiseen suuria paineita

Reilu ruokajärjestelmä edellyttää kestävyyttä. Karikallio kysyykin, kuinka ruuasta saatava energia pystyttäisiin jakamaan tasaisemmin maailmanlaajuisesti.

”Tilannetta pahentaa se, että ilmastonmuutoksen seurauksena olosuhteet maanviljelylle heikkenee eniten siellä, missä on jo nyt pahin nälänhätä ja pula ruuasta. Lisäksi maapallon väkiluku kasvaa juuri niillä alueilla, joilla ruokaturvatilanne on heikoin.”

Hän perääkin toimenpiteitä, joilla kehitysmaille opetetaan maanviljely- ja ruuantuotantotaitoja. ”Mahdollistetaan heille – niiltä osin kuin voidaan – edellytykset oman maatalouden ja ruuantuotannon lisäämiseen ja monipuolistamiseen ja ruokaturvan parantamiseen. Esimerkiksi monessa Afrikan maassa viljelyn tuottavuus ja satotaso on erittäin alhainen.”

Kansainvälisessä kaupassa tulee Karikallion mukaan korostaa reilun kaupan periaatteita: niiden turvin voidaan ottaa huomioon köyhimpien maiden tarpeet. Poliittisilla päätöksillä voidaan saada paljon aikaan.

”Kehittyneiden maiden ylipaino- ja ruokahävikkiongelman ratkaisussa kulutusmallin muuttaminen kestävämmäksi on keskeistä. Kuluttajissa on rutkasti potentiaalia kulutusmuutokseen, sillä ruoka on ihmisille tärkeää. Muutos tehdään kuluttajien tietoisuuden lisäämisellä ja ennen kaikkea siten, että terveelliset ja kestävät valinnat tehdään kuluttajille mahdollisimman helpoiksi.”

Uusi teknologia luo toivoa

Uudet teknologiat ovat yksi avain reilumpaan ruokajärjestelmään. Teknologialla on kahdenlainen rooli ruokajärjestelmässä ja sen kehittämisessä.

”Teknologisilla ratkaisuilla voidaan parantaa nykyisen tuotannon kestävyyttä ja kannattavuutta eli lisätä resurssitehokkuutta. Maatalouden päästöjen vähennyksiä on ollut vaikea saada aikaan ilman tuotannon määrän vähenemistä. Tarvitsemme teknologioita, joilla nettopäästöt tuotettua yksikköä kohden saadaan vähenemään”, toteaa Karikallio.

Teknologia tarjoaa lisäksi uudenlaisia tapoja tuottaa ruokaa kestävästi ja tehokkaasti, mikä on keskeistä maapallon väestön kasvaessa ja kaupungistuessa. Tulevaisuudessa teknologinen kehitys mahdollistaa sen, että ruokaa tuotetaan muuallakin kuin maataloudessa.

”Maatalouden ja ruuantuotannon automatisoituessa syntyy nopeasti kasvava määrä dataa, joka pitää saada tutkimuksen ja innovaatioiden käyttöön. Teknologia tarjoaa mahdollisuuksia parempaan vuorovaikutukseen tuottajien ja kuluttajien välillä.”

HANNA KARIKALLIO
Vt. tutkimusjohtaja PTT:ssä

Ikä: 40
Koulutus: VTT
Aiempia tehtäviä: Ekonomisti, PTT, 2007–2019, tutkija, VATT, 2003–2007
Perhe: Naimisissa, 3 lasta

Jaa artikkeli