Vastatessani myönteisesti kesäkuussa 2018 silloisen pääministeri Juha Sipilän pyyntöön lähteä selvittämään maataloutemme kannattavuuden parantamisen edellytyksiä en todella arvannut mihin kaikkeen se lupaus tulee minua johdattamaan. En arvannut miten pitkä häntä toimeksiannolla tulee olemaan. Onneksi vastasin myöntävästi. Näin siis henkilökohtaisesti.
”Rakkaudesta lajiin” ajatuksella olen pyrkinyt lähtemään kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin, joihin raporttini tiimoilta on pyydetty. Nämä lukuisat raportin julkistuksen jälkeiset kohtaamiset ovat entisestään vahvistaneet käsitystäni siitä, että paljon on tehtävissä maataloutemme tulosparannuksen eteen. Ilahduttavasti on piilevää uudistumishalua.
Ruokahuoltomme toimivuus kaikissa mahdollisissa olosuhteissa on kansakuntamme yhteinen asia. Pelkästään tämä lähtökohta antaa jo oikeutuksen ja velvoitteen tarkastella ruokaketjun toimintaa yhteiskunnan yhteisenä asiana. Olen vahvasti sitä mieltä, että muutoinkin kun huoltovarmuuden näkökulmasta suomalaisen ruokaketjun kitkaton toimivuus on aidosti kansakuntamme yhteinen asia. Tähän ajatusmaailmaan istuu hyvin viime vuoden lopulla toimintansa aloittanut yhteinen ruokapöytä, tulevaisuuslähtöinen keskustelufoorumi.
Yhteinen tulevaisuudenkuva muodostaa ponnahduslaudan uudistumiseen
Ruokaketjumme ytimellä – alkutuottaja, teollisuus ja kauppa – on oltava isona kuvana aiempaa yhteneväisempi näkemys ruokajärjestelmämme toimintaympäristön tulevasta kehityksestä. Ja nimenomaan nyt se on tärkeää. Elämme aikaa, jolloin voimakkaat muutosajurit – digitalisaatio ja ilmastonmuutos etunenässä – etenevät laajalla rintamalla ja nopeammin kuin koskaan ja haastavat samalla yhteiskuntia, yrityksiä ja yksilöitä uudistumaan nopeammin kuin koskaan. Tästä seuraa väistämättä myös se, että meillä on oltava halu ja valmius muokata asenteitamme, ajatteluamme sekä osaamistamme myös ruokaketjun kaikissa osissa nopeammin kuin koskaan. Globaali kilpailu haastaa koko ketjua. Pärjätäksemme meidän on löydettävä oikeita, kestäviä kilpailuetuja.
Edellä kuvattu maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän vahvistama toimeksianto yhteiselle ruokapöydälle on kattava. Samalla rima on asetettu korkealle. Aloitamme työmme lähtemällä haarukoimaan yhteistä tulevaisuudenkuvaa.Yhteisen ruokapöydän puheenjohtajana haluan, että keskustelun kautta voimme jo ennen tulevaa kesää vahvistaa suomalaisen ruokajärjestelmän Tulevaisuudenkuva2030 näkemyksemme. Eli kuvauksen siitä, millaisessa toimintaympäristössä ruokaketjumme tuolloin toimii.
Mitä tasokkaamman ja syvällisemmin pohditun näkemyksen pystymme tuottamaan, sitä helpompi meidän on itse jatkaa työskentelyämme kohti seuraavaa vaihetta – kansallista ruokaketjun tahtotilaa ja strategiaa tavoitteineen.
Tuloksentekijöiden ja omistajien edustus mukana
Emme luonnollisestikaan rakenna yhteistä tulevaisuudenkuvaa vain itseämme varten. Päinvastoin. Haluan uskoa, että koko ketjun yhteisellä näkemyksellä voimme ohjata ruuan ympärillä käytävää keskustelua monta piirua pois ikävästä vastakkainasettelun maailmasta. Työmme ytimessä on taloudellisesti menestyvä ja kestävään elämäntapaan nojautuva ruokajärjestelmä.
Suomalainen ruokajärjestelmä ei ole irrallaan muusta maailmasta, vaan maailmalla tapahtuvat muutokset vaikuttavat tapaamme tuottaa ja kuluttaa ruokaa. Ruokajärjestelmämme kohtaa ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen niukkuuden haasteita samaan aikaan, kun maailman kasvava ja vaurastuva väestö tarvitsee lisää ruokaa. Tässä viitekehyksessä Suomessa tuotettu ruoka on enemmän ratkaisu kuin ongelma.
Todella tärkeäksi nousee kykymme ymmärtää kuluttajakäyttäytymisen muutosta. Suomalainen kuluttaja on ruokaketjulle suunnannäyttäjä. Kuluttajien arvostusten muuttumisen äärellä koko ruokajärjestelmän on oltava nöyränä. Heidän ääntänsä kannattaa kuulla. Vain sitä kannattaa tuottaa, jalostaa ja myydä, mitä kuluttajat ovat valmiita ostamaan.
Yhteisen ruokapöydän äärellä on yksilöiden kautta osaamista ja tietämystä laajalti ja syvälti. Sen lisäksi – mikä on iso osa uutta alkua ja raportissani peräänkuuluttamaa näkökulmamuutosta – pöydän äärellä on liiketoimintaosaamista ja -näkemystä. Yli puolet jäsenistä on aitoja tuloksentekijöitä. Mukana on myös elintarviketeollisuutta edustavien tuottajaosuuskuntien jäseniä ja osuuskuntien hallintoa. Mitä strategisempaa keskustelua käydään, sitä tärkeämmäksi nousee juuri omistajien äänen kuuleminen. Yhteinen ruokapöytä on korkeatasoinen aivoriihi, jonka yhteisöllisyys syntyy kokonaisuuden arvostamisesta. Ei ole toista ilman toista.
