Kansainvälistä osuustoimintapäivää vietetään 4. heinäkuuta: Mikä on teidän ilmastotekonne?

Teksti: Maija Hakala

Taas on se hetki vuodesta, kun osuuskunnat kautta maailman tekevät numeroa yritysmuodostaan. Heinäkuun ensimmäisenä lauantaina vietetään nimittäin kansainvälistä osuustoimintapäivää. Tänä vuonna tempaistaan ilmastomuutoksen hillitsemiseksi.

Jaa artikkeli

Taas on se hetki vuodesta, kun osuuskunnat kautta maailman tekevät numeroa yritysmuodostaan. Heinäkuun ensimmäisenä lauantaina vietetään nimittäin kansainvälistä osuustoimintapäivää. Tänä vuonna tempaistaan ilmastomuutoksen hillitsemiseksi.

Suomessa Pellervo on haastanut kaikki osuustoiminnalliset yhtiöt, pienet ja suuret, mukaan yhteiseen kampanjaan ”Osuuskunnat osana ilmastoliikettä”. Tavoitteena on tehdä vastuullisuustekoja näkyväksi ja osuustoimintaa tunnetuksi!

Pellervo kokoaa ilmastoteot yhteen

Kampanjan ensimmäinen vaihe on lähettää Pellervoon oma kiteytys parista toimenpiteestä, joiden avulla osuuskunta rakentaa maailmasta paremman paikkaa tuleville sukupolville.

Teot voivat olla isoja tai pieniä, myös arjen pienet muutokset ovat tärkeitä!

Ideana on päästä rummuttamaan näkyvyyttä teoille sekä omassa piirissä, osuustoimintayritysten keskuudessa, että yleisesti julkisuudessa. Sosiaalisessa mediassa teot löytyvät niin Suomessa kuin muuallakin tunnisteella #CoopsDay.

Jokaisen osallistuminen on tärkeää

Osuustoimintapäivän voima riippuu siitä, kuinka moni innostuu mukaan liputtamaan asian puolesta. Jokaisen ääntä ja näkyvyyttä tarvitaan! Sekä oman väen keskuuteen että ulkopuolisille näkyvästi.

Pellervossa on laadittu yhteiset viestit, mutta merkityksellisintä on tietysti yhteinen asia: ilmastonmuutoksen hillitseminen ja ylpeys osuustoiminnasta.

Pääviestit

  • Osuuskunta on kahden päämäärän yritysmuoto: Hyvän liiketoiminnan avulla jäsenet saavat kestävää hyötyä elämäänsä.
  • Joukkovoiman avulla saatava hyöty on esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintää.

Ilmastoaiheinen Pellervon Aamu 9. kesäkuuta

Yritysten ilmastotekoihin ja niiden helppouteen syvennytään asiantuntijawebinaarissa kesäkuun toisella viikolla. Silloin Pellervon vieraana on ilmastoratkaisujen asiantuntija, ympäristöekonomisti Samuli Puroila Sitrasta.

Hän pohtii muun muassa sitä, miten suomalaisyritykset suhtautuvat hiilineutraaliuden tavoitteluun. Millaisia esteitä on ohitettava? Millaisilla perusteilla näitä asioita edistetään? Sekä millaisilla työnantajapäätöksillä on merkitystä? Webinaarin aikana kuulijoilla on myös tilaisuus esittää kysymyksiä ja kommentteja.

Lisää aiheesta:
https://www.ica.coop/en/2020-international-day-cooperatives

www.pellervo.fi/vastuullisuus

https://www.sitra.fi/teemat/hiilineutraali-kiertotalous

Pellervon yhdyshenkilö: Vastuullisuusasiantuntija Hanna Muukka, hanna.muukka@pellervo.fi

Left Menu Icon
Right Menu Icon