Kunta, osuuskunta ja hyvinvointiyhteiskunta

Jaa artikkeli

Kunnallinen talouspolitiikka on ollut ja on edelleenkin määräävästi jakopolitiikkaa. Halvalla menee, mutta kallista on ja käteen jää aina yhtä vähän. Yhteiskunta on vauraampi kuin koskaan historiansa aikana. Kuitenkin talousjärjestyksemme ydin on siinä, että se vie aina kaikki rahat – se antaa yhä vähemmän yhä enemmällä. Aikoinaan ylimitoitettujen etuisuuksien määrää tai tasoa on ollut vaikea tai suorastaan mahdotonta alentaa.

Yhteiskunnalle asetettavat odotukset vain kasvavat. Ovatko kaikki edut todella välttämättömiä: aivan kaikkea ei ole aivan kaikille mahdollista tarjota. Toiselle ihmiselle jokin sosiaalinen etu on riittävä ja toiselle sama etu on täysin riittämätön.

Kun menee huonosti, niin vaaditaan lisää rahaa siksi, että menee huonosti ja kun menee hyvin, vaaditaan lisää rahaa siksi, että menisi vielä paremmin. Kun kaikki on annettu, mitä annettavissa on, on se liian vähän. Paljonko on tarpeeksi? Mahdollisuuksien seinä ei tule koskaan vastaan eikä tule sitä päivää, jolloin kaikki olisi kaikkien mielestä hyvin.

Taloudenpidon todellisia mahdollisuuksia ei hahmoteta oikein. Ei ole opittu arvioimaan oikein käytettävissä olevien voimavarojen todellista määrää ja siten kohtuullistamaan vaatimuksia. Poliitikkojen hyvinvointiyhteiskuntaa koskevasta liturgiasta on entistä vaikeampi ottaa selvää. Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden mitoittaminen on inhimillisesti rajoittunut, hyvin suhteellinen käsite. Toimivassa oikeudenmukaisuudessa pitäisi ihmisten oikeuksien, velvollisuuksien, vapauksien ja vastuun olla kuin verkko, jonka silmäkoko on viisaasti aseteltu.

Yhteiskunnallisen vaikuttamisen halu ei saisi koskaan muuttua vallanhaluksi. Ikävien päätösten toimeenpaneminen ja niistä raivostuneiden kanssaihmisten kohtaaminen on monelle ylivoimaisen tuskallinen asia. Yhteiskunnan kehittäminen vaatii kuitenkin yhä uusia oivalluksia ja niiden toteuttamista arkipäivässä. Kova työ ristikkäisten vaatimusten paineessa ei enää välttämättä houkuttele kaikkein parhaita voimia kunnallisen päätöksenteon pariin.

Kun oikein ahtaassa paikassa oma usko tai itsetunto ei riitä, niin turvaudutaan kuljeskeleviin uskomustaloustieteen konsultteihin, joiden tuotevalikoimiin kuuluu johtamisoppien lisäksi elämänhallinnan kauppaaminen ja yhteiskunnalliset menestyskuvitelmat. Sitten rakennetaan strategioita niin, että nelikentän laidat ryskyvät, kun uhat ja mahdollisuudet tarjoilevat poikittaista mailaa toisilleen. Harjoitetaan urakalla tyhjänjauhamista, latteuksien ja itsestäänselvyyksien ylöskirjaamista.

Keskustelua ei pidä käydä vain keskustelun vuoksi, vaan siksi, että tavoitteet voitaisiin toteuttaa. Menestys on kykyä nähdä yhteiset mahdollisuudet ja myös toteuttaa ne. Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen kun ei ole vain tahdon asia, se on taidon asia. Ei riitä, että tiedetään, miten asiat tehdään oikein. Pitää olla kykyä nähdä, miten asiat tehdään uudella tavalla. Kuinka tehdään enemmän toisenlaista toisella tavalla.

Tässä vaiheessa yhteiskunnallisiin kehiin astuu osuustoiminta. Jaettaviin talousoppeihin kannattaa sisällyttää oppi osuustoiminnasta luotettavana, mutta modernina yrittämisen muotona. Vuonna 1844 syntynyt osuuskuntamalli on aikansa aatteisiin perustuva innovaatio, edelläkävijöiden ja uudistajien oppi. Se tarjoaa uusia, luovia ja kilpailukykyisiä ratkaisumalleja myös tämän päivän yhteiskunnan ongelmiin.

Toimintaympäristö ja toimiala vaikuttavat siihen, mikä yritysmuoto on tarkoituksenmukaisin. Pienosuuskunnat ovat osoittaneet kykynsä nimenomaan hyvinvointiosaamisen, yhteiskunnan läheispalvelujen, kuten terveys- ja sosiaalialan palvelujen, tuottajina. Toimimisen muoto perustuu yhteisvastuuseen ja paikalliseen omatoimisuuteen. Yhteiset edut ja kiinnostuksen kohteet ovat yhteistoiminnan perusta. Pienet askeleet voivat kohdata suuret odotukset.

Osuuskunnissa pystytään lataamaan osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä kumpuava yksilöllinen voima muuttamaan nopeat ajatukset toimiviksi kaupallisiksi ratkaisuiksi tai yhteiskuntaa palveleviksi hyviksi käytännöiksi. Osuustoiminnallisten yritysten perusluonteeseen on aina kuulunut yhteiskuntavastuun kantaminen.

Osuuskunnan ensisijaisena tavoitteena ei ole voiton maksimoiminen, vaan se on jäsenyhteisö, joka ei kuitenkaan saa unohtaa terveen kannattavuuden periaatetta. Hyvä osuuskunta, kuten kaikki yrittäminen, tarvitsee hyvän ympäristön, kannustavan, toimivan ja kilpailukykyä tukevan yhteiskuntarakenteen.

Markkinataloudessa korostetaan omistamisen arvoa. Osuuskunnat korostavat ihmisläheisyyttä, yhteisvastuuta ja yhteiskuntavastuuta. Ne edustavat yhtä kestävän kehityksen keskeisintä ajatusta eli oppia siitä, kuinka voimme herroiksi elämisen sijasta olla ihmisiksi. Kuinka monissa toimissa tarvitaan aivojen lisäksi myös sydäntä. Kuinka osataan ryhdikkäästi seistä yhteiskunnallisen kateuden ja ahneuden välissä.

Kunnan, osuuskunnan ja koko hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisen tarkoituksena ei ole ainoastaan talouskasvun ja kilpailukyvyn turvaaminen, vaan ihmisen arkipäivän laatuun kuuluu aineellisen vaurauden ohella myös sosiaalinen turvallisuus ja kulttuurinen viihtyvyys. Me tarvitsemme yksimielisyyttä suurissa asioissa, sivuseikoissa vapautta ja kaikissa asioissa rakkautta.

Left Menu Icon
Right Menu Icon