Osuuskuntien pohjoismaiselle yhteistyölle on tilausta

Teksti ja kuvat Maija Hakala

Pohjoismaiden tuottajajärjestöjen yhteistyöelimen NBC:n puheenjohtajisto kokoontui presidiumiinsa Seinäjoelle 17.-19. elokuuta. Kokouksessa oli mukana edustus niin Ruotsista, Tanskasta, Norjasta kuin Islannistakin. Yhteensä paikalla oli noin 70 henkeä. Joukossa oli myös nuoria tuottajia niin Suomesta kuin muualtakin.

Jaa artikkeli

NBC:n kokouksen yhteydessä järjestetyssä tilaisuudessa esiintyivät muun muassa sekä Pohjoismaisen yhteistyön ministeri Thomas Blomqvist että maatalousministeri Antti Kurvinen.

Puheenjohtajatasolla edustettuina olivat MTK, SLC, Ruotsin, Norjan ja Tanskan tuottajajärjestöt sekä Osuustoimintakeskus Pellervo ja Finlands Svenska Andelsförbund.

Toiminnanjohtajia ja muita toimihenkilöitä oli paikalla runsaasti.

Paikallaolleet eri järjestöjen puheenjohtajat yhteiskuvassa: Juha Marttila (MTK), Mats Nylund (SLC), Palle Borgström (LRF, Ruotsi), Björn Gimming (NB, Norja), Petri Pitkänen (Pellervo), Søren Søndergaard (LF, Tanska)

”NBC:ssa toimi ennen koronaa myös tuottajaosuuskuntien alajaos, mutta se on hiipunut. Nyt on ehdottomasti tarvetta käynnistää toiminta uudelleen, ovathan osuuskunnat keskeisessä osassa ruokaketjua ja mukana ratkomassa sen ongelmia”, totesi Pellervon vt. toimitusjohtaja Kari Huhtala.

Virallisessa kokousosiossa pitämässään puheessa Kari esittikin, että lähtee mielellään puhaltamaan uutta vauhtia tähän yhteistyöulottuvuuteen.

Ehdotus otettiin vastaan tyytyväisin mielin.

Näin ollen ensi vuoden tapaamisessa elokuisessa Tanskan Billundissa koolla on toivottavasti myös kattava osuustoimintajärjestöjen edustus.

Pellervon hallituksen puheenjohtaja Petri Pitkänen veti tapahtuman ajankohtaiskeskustelun yhteen: Rajusti muuttunut maailma asettaa suuret haasteet koko elintarvikesektorille.
Pohjoismainen maatalous ja ruokaturva tarvitsevat yhteistyötä Venäjän hyökkäyssodan käynnistämän ruoka- ja energiakriisin keskellä.
Atria isännöi kokouksen retki- ja illanvietto-osuuksia torstaina. Vieraat kävivät mm. broileri- ja sikatiloilla sekä ihmettelemässä Suomen suurinta aurinkovoimapuistoa Atrian Seinäjoen tuotantolaitoksen yhteydessä. Selväksi tuli myös, että yrityksen omistuksesta 60 % on tuottajaosuuskunnilla, ja niiden hallintoon osallistutaan todella aktiivisesti.

Lisäksi Närpiön Vihanneksen toimitusjohtaja Stefan Skullbacka esiintyi kokousvieraille ensimmäisenä iltana. Kyseessä on perinteikäs osuuskunta, jossa on mukana 34 kasvihuoneyrittäjää.

Eivät suinkaan kaikki kunnassa toimivat, mutta yrityksen tuotemerkki tunnetaan kuluttajien keskuudessa laajasti.

Energian kohoava hinta huolestuttaa, vaikka kasvihuoneet lämmitetään 95-prosenttisesti uusiutuvan energian turvin.

Tarkempi kuvaus tapaamisen sisällöistä: https://www.mtk.fi/-/nbc_22

 

 

Left Menu Icon
Right Menu Icon