Luovien alojen Lilith: Aina voi uudistua 

Osuuskunta Lilith on kasvanut tiiviistä yhteisöstä' lähes 500 jäsenen työosuuskunnaksi.

Teksti Hanna Muukka | Kuva Nino Kuu
Jaa artikkeli

Osuuskunta Lilith on jo tunnettu toimija kulttuuripiireissä ja luovilla aloilla. Vuonna 1997 etupäässä levy-yhtiöksi ja ohjelmatoimistoksi perustettu osuuskunta on kasvanut yhdeksän perustajajäsenensä yhteisöstä 480 jäsenen työosuuskunnaksi.

Osuuskunnan perustivat tunnetut suomalaiset artistit. Mukana ovat edelleen muun muassa Maritta Kuula, A.W. Yrjänä, Kauko Röyhkä ja Kikke Heikkinen.

Osuuskunta oli tuntunut itsestään selvältä valinnalta, kun Kuula oli käynyt yrittäjäkurssin, jossa eri yritysmuotoja oli esitelty. Se koettiin oikeudenmukaiseksi, reiluksi ja tasa-arvoiseksi tavaksi organisoitua.

Toimitusjohtaja Tommi Viitamies liittyi osuuskuntaan vuosi perustamisen jälkeen ja kertoo, että nykyisin, ennen kuin uuden jäsenen hakuprosessi edes käynnistetään, varataan henkilön kanssa keskusteluaika.

Tapaamisessa käydään läpi hakijan tilanne: mihin tarpeeseen Lilith voisi vastata ja miten työosuuskunta toimii.

”Välillä todetaan, että jäsenyys ei ole toimivin ratkaisu. Kaikista ei ole työosuuskunnan jäseniksi. Lisäksi ammatillisuuskriteerien tulee täyttyä ja toiminnan oltava jo jossain määrin vakiintunutta. Ei tarvitse olla päätoimista, mutta vähintään pyrkimystä siihen suuntaan.”

Jäsenkehitys on Lilithissä ollut vuosien aikana melko tasaista, vaikka varsinaisia jäsenhankintakampanjoita ei oikeastaan ole pidetty.

”Meillä ei ole massiivisia kasvutavoitteita. Pyrimme orgaaniseen kasvuun niissä rajoissa, jotka kyetään handlaamaan. Jos yhtäkkiä tulisi kymmeniä uusia jäseniä, pitäisi skaalata jo hallinnollisia palveluitakin”, Viitamies muistuttaa.

Tunnettuna toimijana Lilithiltä pyydetään silloin tällöin myös konsultaatiota siihen, miten oma luovan alan osuuskunta perustetaan.

”Yritetään aina joitain neuvoja antaa, mutta yleensä vinkataan Pellervon materiaalien pariin.”

Luovilla aloilla on Viitamiehen mukaan paljon osuuskuntia myös muulla profiililla kuin työosuuskuntina.

”Esimerkiksi teatterin pyörittäminen on yksi tarkoitus. Yhtiömuoto mahdollistaa paljon erilaista.”

Jäsenyhteisö ja vertaistuki tärkeää

Lilithin jäsenen ei tarvitse toimia vain osuuskunnan lukuun. Viitamiehen mukaan valtaosa aktiivisista jäsenistä tekee töitä muutakin kautta.

”Viime vuosien aikana jäsenistä arviolta 250 on ollut jonkinlaisessa työsuhteessa. Tarjoamme jäsenille kuitenkin myös työpajoja ja koulutuksellista sisältöä. Jäsenten keskinäinen vertaistuki ja sparrailu esimerkiksi tuotteiden kehittämisessä on arvokasta.”

Vuosikokouksen ympärillä järjestetään myös Lilith-päivä, jossa on ohjelmaa, ruokaa ja saunomista. Vapaamuotoiset tilaisuudet, joissa jäsenet voivat tutustua toisiinsa ja toimiston väkeen, ovat Viitamiehen mukaan tärkeitä.

”Tarjoamme jäsenille myös työpajoja ja koulutuksellista sisältöä.”

”Meillä on Lilith-olohuonesessioita, jotka siirtyivät koronan myötä verkkotapahtumiksi. Lisäksi eri puolilla Suomea on ’soluja’, kun eri paikkakunnilla toimivat jäsenet ovat omatoimisesti järjestäytyneet ja pyörittävät omaa toiminta. Myös ammattikunnittain esimerkiksi graafikot tai tv-tuotannoissa toimivat ovat verkostoituneet keskenään.”

Tässä onkin hänen mielestään osuustoiminnan vahvuus.

”Kyllä tämä yritysmuoto mahdollistaa arvopohjaisuuden jotenkin lähtökohtaisesti paremmin. Kaikkialla hoetaan, että osakeyhtiön ainoa tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa, joten kyllä siinä on oleellinen ero osuuskuntaan.”

Viitamies muistuttaa, että osuuskunnassa lähtökohdat ovat jo perustamisvaiheessa hyvin erilaiset, vaikka totta kai osuuskuntakin mahdollistaa vaikka minkälaisen voitontavoittelun.

Ei enää turhia illuusioita

Moni luovien alojen toimija joutui koronan myötä lähes tyhjän päälle.

”Karu todellisuus paljastui ja koettu kriisi vaikuttaa vielä pitkään,” Viitamies pohtii, mutta ei näe tilannetta silti enää yhtä suurena huolenaiheena.

”Pidemmällä tähtäimellä tulevaisuus näyttää hyvältä, kulttuurialan merkitys tulee kasvamaan ja tekijöitä löytyy. Luovilla aloilla on mahdollista elättää itsensä, mutta se on paljon tekijästä itsestäänkin kiinni. Oma lokero pitää löytää.”

Viitamies suhtautuu optimistisesti tulevaisuuteen, vaikka Lilithinkään liikevaihto ei ole vielä palautunut koronaa edeltäneelle tasolle.

”Ollaan satsattu siihen, että keksitään keinot, miten haastavissakin olosuhteissa Lilith pärjää.”

Left Menu Icon
Right Menu Icon