Hyvää ruokaa paremmalla energialla

Ruokakonserni Atrian suurella Nurmon tuotantolaitoksella käytetään tulevaisuudessa omista tuuli- ja aurinkovoimaloista saatavaa sähköä. Aurinkopuisto on jo käytössä. Tuulipuistoon kaavaillaan 7 tuulivoimalaa, ja projekti on aktiivisessa suunnitteluvaiheessa.

Teksti Anna Kujala | Kuvat Atria
Jaa artikkeli

Tuulipuistohankkeen takana on Lakeuden Taivaanraapija Oy, jonka omistajina ovat Itikka osuuskunta, Skarta Group ja Atria. Puistolle on vuokrattu 700 hehtaaria Atrian tehtaan lähettyviltä. Tänne pystytettiin lokakuussa tuulenmittausmasto.

Hankkeen edellyttämä kaavoitusprosessi on käynnissä ja keskeiset luontoselvitykset ovat maastotöiden osalta valmiina.

”Tuulivoimainvestointimme erikoisuus on se, että puisto on tarkoitus kytkeä suoraan tehtaaseen muuntoaseman kautta. Meidän tietojemme mukaan vastaavaa ei ole Suomessa tässä mittakaavassa tehty. Tulevaisuudessa ratkaisumalli yleistyy myös muihin energiaa vaativiin laitoksiin”, kertoo Risto Lahti, Atrian pääomistajien Itikka osuuskunnan ja Lihakunnan sekä hankeyhtiö Lakeuden Taivaanraapija Oy:n toimitusjohtaja.

Suurin osa tuulisähköstä tullaan käyttämään Atrian tehtaan tarpeisiin. ”Tuotantoitilojen jäähdytys 4–5 asteeseen sekä ilmanvaihto vie paljon energiaa.”

Viereisellä alueella on toinen tuulivoimaan investoiva toimija, Fortum.

”Alueella on erittäin hyvät tuuliolosuhteet, alue on asumatonta ja lisäksi se sijaitsee välttämättömien sähköverkkojen lähellä”, Lahti selittää alueen houkuttelevuutta.

Hän toteaa, että Taivaanraapijan ja Fortumin hankkeita on toteutettu alueella hyvässä yhteistyössä. Taivaanraapijan tuulivoimaloiden arvioidaan olevan käyttövalmiita 2024–25 aikana, riippuen kaavoituksen etenemisestä.

Tukee ydinliiketoimintaa

Panostukset uusiutuvaan energiaan ovat mittavia. 45 megawatin tuulipuiston kustannusarvio on 45 miljoonaa euroa.

Teoriassa siitä saatava tuulivoima riittäisi Nurmon tehtaan koko vuosittaiseen sähköntarpeeseen, mutta käytännössä tarvitaan myös muita energianlähteitä, koska tuulivoimalat eivät tuota tasaisesti.

Nurmon tehtaalla käytetään jo viereisen aurinkopuiston energiaa. Vuonna 2018 käyttöön otettua Atrian Aurinko -aurinkopuistoa laajennetaan tänä vuonna.

Aurinkopuisto tuottaa laajennuksen jälkeen noin 9 000 megawattituntia aurinkosähköä vuodessa, mikä vastaa noin 4 500 kerrostaloyksikön vuosikulutusta.

Tehtaan sähkönkulutuksesta tämä on noin 8 prosenttia. Aurinkopuisto on Suomen suurin.

Atrian Nurmon tehtaan yhteyteen rakennettavan tuulipuiston tuulenmittausmasto pystytettiin lokakuussa 2022. 45 megawatin tuulipuistoon suunnitellaan seitsemää turbiinia.

”Teemme näitä investointeja osuuskuntaomisteisuuteen pohjautuen ja sadan vuoden aikaperspektiivistä. Tuottajaosuuskunnat haluavat luonnollisesti olla tukemassa Atrian menestystä. Esimerkiksi Atrian tytäryhtiön A-Rehun käyttämät rehutehtaat ovat osuuskuntien omistuksessa. Nämä tukevat Atrian pääasiallista toimintaa tuottamalla rehuja, joilla tuetaan eläinten kasvua ja hyvinvointia. Investoinnit tuuli- ja aurinkoenergiaan ovat jatkumoa samalle ajattelulle, eli mahdollistaa yrityksen ja sitä kautta tuottajaomistajille parempi menestys”, Lahti sanoo.

Koska sekä aurinko- että tuulivoima ovat sääriippuvaisia, joudutaan luonnollisesti sekä myymään että ostamaan sähköä. Sähköbisnes ei kuitenkaan ole investoinnin päämäärä.

”Lähdetään ydinliiketoiminnasta, joka koostuu kotieläintuotannon, lihan ja muun ruuan ympärille, ja vahvistetaan meidän tuotantoketjuamme eri tavoin, kuten nyt energiantuotannolla. Osuuskunnalla on rooli ja asema luoda ratkaisuja, jotka parantavat ydinliiketoimintaa toimimalla tavalla, joka tukee menestystä myös tulevaisuudessa.”

Säteilevää hyötyä tuottajaomistajille

Tuottajaosuuskuntien omistajille Atrian energiainvestoinneista on hyötyä usealla tavalla.

”Yritys saa sähköä kilpailukykyiseen hintaan, mikä säteilee tuottajille. Investoinnit ovat itsessään kannattavaa liiketoimintaa, mikä vahvistaa osuuskuntien voitonjakokykyä. Myös vastuullisuusnäkökulmasta nämä energiainvestoinnit ovat konkreettisia ja vaikuttavia.”

Risto Lahti toteaa, että juuri energia on aina ollut strategisesti tärkeä kysymys.

”Nyt elämme aikoja, jolloin näemme selvästi, mikä omavaraisuuden arvo niin ruuan kuin energian tuotannossa on. Aurinko- ja tuulipuistot lähellä Nurmon tehdasta parantavat yrityksen omavaraisuutta ja tuotantovarmuutta, kun omaa energiaa on saatavilla.”

Panostukset ovat myös osa tuottajaosuuskuntien ja Atrian vastuullisuusohjelmien mukaisia ja edistävät hiilineutraalin tuotannon tavoitetta.

Left Menu Icon
Right Menu Icon