Oppilaitososuuskunta on askel yrittäjyyteen

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudassa voi opiskella kaikkea elintarvikealasta yritysjohtamiseen ja hius- ja kauneudenhoitoon. Yrittäjyyttä pohtivat opiskelijat voivat myös liittyä Osuuskunta Yrittämöön ja kokeilla omia liiketoimintaideoitaan.

Teksti Hanna Muukka | Kuva Keuda / Osuuskunta Yrittämö
Jaa artikkeli

Opiskelijoille tarkoitettu osuuskunta perustettiin Keudaan jo 2016, mutta toiminta lähti kunnolla käyntiin vasta vuonna 2019, kun ohjaksiin tarttui yrittäjyyden opettaja Tiina Myrsky.

Osuuskunnan sääntöjä muutettiin tuolloin ja osuuskunnassa toimimisesta tehtiin selvemmin osa opintoja.

”Kun asialla oli kasvot ja panostettiin kunnolla, saatiin homma toimimaan”, toteaa Myrsky.

Osuuskunnassa on tällä hetkellä noin 200 jäsentä. Opiskelijat voivat olla jäseniä koko opintojensa ajan. Osa liittyy heti, osa vasta myöhemmin. Myrsky pitää osuuskuntainfon aina kaikille opiskelijaryhmille.

”Keudassa on paljon aikuisopiskelijoita, joille osuuskunnassa toimiminen voi olla erityisen mielekästä. Vaihtuvuutta toki on. Yksi opiskelijaryhmä saattaa tehdä yhden projektin, jotkut vain kesätyötä, ja osa taas on jäsenenä läpi tutkinnon.”

Oppiminen keskeisessä osassa

Osuuskunnassa toimimiseen liittyy aina opintoja, joista sovitaan opettajan kanssa erikseen.

Yrittämölle on siirretty myös Keudan asiakaspalvelutoimintaa, jonka kautta opiskelijat voivat ottaa halutessaan työtehtäviä vastaan.

”Tärkeintä on, että opiskelijat saavat kokeilla yrittäjämäistä toimintaa ja oman liikeidean toimivuutta ja luoda jopa omaa asiakaskuntaa opiskeluaikoina”, sanoo Myrsky.

Hallinnolliset tehtävät eivät hänen mukaansa opiskelijoita sitä vastoin kiinnosta. Osuuskunnan hallitus koostuukin vain opettajista, ammattiohjaajista sekä yhdestä ulkopuolisesta jäsenestä.

”Haluttaisiin opiskelijoita mukaan, mutta he eivät innostu vuosikokouksistakaan”, Myrsky harmittelee.

”Tärkeintä on, että opiskelijat saavat kokeilla oman liikeidean toimivuutta.”

Työelämä- ja yrittäjyystaidot paranevat

Työskentely osuuskunnassa valmentaa työelämään ja opettaa ymmärtämään erityisesti taloutta ja työnantajavelvoitteita.

Myrskyn mukaan eniten kysymyksiä opiskelijoilta tulee aina siitä, miksi tilille tuli näin vähän rahaa.

”Yritystoiminnan kulurakenteen ymmärtäminen, eli mikä menee osuuskunnalle, mikä valtiolle ja mitä asiakkaalta pitää laskuttaa, on erittäin hyvää oppia.”

Myös kynnys oman yrityksen perustamiseen madaltuu.

Palautetta on tullut erityisesti hiusalan opiskelijoilta, joilla on osuuskunnan myötä paremmat valmiudet ryhtyä vaikka vuokratuoliyrittäjiksi.

”Opettajalta saa aina apua ja ohjausta. Pyrimme myös siihen, että opiskelija saa turvallisesti karahtaa karillekin. Mieluummin opiskeluaikana kuin omassa yrityksessä.”

Oppilaitososuuskunnat kiinnostavat taas

Yrittämö on verkostoitunut muidenkin oppilaitososuuskuntien kanssa, mutta enemmänkin yhteistyötä voisi Myrskyn mukaan tehdä.

”Moni lukio ja ammattioppilaitos on taas kiinnostunut perustamaan oman osuuskunnan, ja paljon tulee kyselyjä meillekin.”

Kahdesta eri mallista Myrskyn mielestä opiskelijaosuuskunnassa on riskinsä: Innostus voi alun jälkeen helposti hiipua.

”Helpoin vaihtoehto on oppilaitoksen oma osuuskunta, jossa on selkeä hallinto. Näin kaikilla on samat pelisäännöt ja esimerkiksi vakuutusasiat ovat kunnossa.”

 

Left Menu Icon
Right Menu Icon