Metsä Groupin ennätyksellinen vuosi

Mennyt vuosi painuu metsäteollisuuden aikakirjoihin erinomaisena tulosvuotena ja vuotena, jolloin puun tuonti Venäjältä päättyi. Kiivaan kysynnän ansiosta metsäteollisuustuotteiden hinnat nousivat erittäin voimakkaasti. Etunenässä paperin, sellun ja vanerin hinnat.

Teksti Matti Valonen, PTT
Jaa artikkeli

Lopputuotteiden hintojen nousu auttoi metsäteollisuusyritykset hyviin tuloksiin, vaikka tuotanto- ja kuljetuskustannukset nousivat Venäjän hyökkäyssodan seurauksena.

Reippaasta kysynnästä huolimatta Suomen metsäteollisuuden viennin määrää suhteessa edellisvuoteen vähensi työtaistelu ja Veitsiluodon tehtaan sulkeminen.

Viime vuonna Suomen metsäteollisuuden viennin nimellinen arvo oli liki 15 miljardia euroa, mikä oli 40 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020 ennen inflaation kiihtymistä.

Kehitys oli huomattavasti hillitympää viennin reaalisella arvolla (vuoden 2015 rahassa) mitattuna, sillä sen mukaan vuonna 2022 viennin arvo oli vain prosentin suurempi kuin vuonna 2020.

Tulos heikkeni kuluvan vuoden alussa

Heikentynyt taloustilanne käänsi metsäteollisuustuotteiden kysynnän laskuun tämän vuoden alussa.

Tämä näkyi myös Metsä Groupin ensimmäisen neljänneksen tuloksessa, joka heikkeni suhteessa viime vuoden viimeiseen neljännekseen.

”Heikentynyt taloustilanne käänsi metsäteollisuustuotteiden kysynnän laskuun.”

Edelliseen neljännekseen verrattuna yhtiön liikevaihto laski kuusi prosenttia ja vertailukelpoinen liiketulos 11 prosenttia.

Metsä Groupin vertailukelpoinen sijoitetun pääoman tuotto laski 15,3 prosenttiin, jota voidaan pitää erinomaisena.

Liiketulos nousi liikevaihtoa rivakammin

Metsä Groupin liikevaihto kipusi vuonna 2022 vajaaseen seitsemään miljardiin euroon, joka tarkoitti 16 prosentin nousua vuodesta 2021.

Yhtiön mukaan sen liikevaihtoa kohottivat pääasiassa edellisvuodesta kohonneet sellun myyntihinnat.

Liikevaihdosta kolmannes kertyi saha- ja selluteollisuudesta (Metsä Fibre) ja toinen kolmannes kartonkiteollisuudesta (Metsä Board).

Pehmo- ja tiivispapereiden (Metsä Tissue) osuus liikevaihdosta oli vajaan neljänneksen ja puutuoteteollisuuden (Metsä Wood) sekä puunhankinnan ja metsäpalveluiden (Metsä Forest) alle kymmenyksen.

Menneenä vuonna Metsä Group teki toimitusjohtaja Ilkka Hämälän mukaan ennätyksellisen tuloksen. Tätä ei käy kiistäminen.

Konsernin oikaistu liiketulos kohosi 1,5 miljardiin euroon (edellisvuonna 1,0 mrd.). Vuoteen 2021 verrattuna oikaistu liiketulos nousi 42 prosenttia eli yli puolet enemmän kuin mitä yhtiön liikevaihto.

Viime vuoden tapaan sellu- ja sahateollisuus oli konsernin rahasampo tuottamalla liiketuloksesta yli puolet. Tässä avittivat suhdanneherkkien sellun ja sahatavaran korkeat myyntihinnat.

Metsä Groupin tulos on erityisen altis sellun hintavaihtelulle, kuten vuonna 2022 myönteisessä mielessä nähtiin.

”Viime vuoden tapaan sellu- ja sahateollisuus oli konsernin rahasampo.”

Kartonkiteollisuuden osuus tuloksesta oli kolmanneksen ja puutuoteteollisuuden neljä prosenttia.

Pehmo- ja tiivispaperit tuottivat tappiollisen tuloksen, joka yhtiön mukaan johtui pääasiassa korkeista raaka-aine- ja energiakustannuksista.

Puunhankinnan ja metsäpalveluiden (Metsä Forest) vertailukelpoista tulosta heikensi Venäjän puunhankintaorganisaation alasajo.

Sijoitetun pääoman tuotto jatkoi nousuaan

Vuonna 2022 Metsä Groupin vertailukelpoinen sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) oli 19,5, kun vuonna 2021 se oli 16,2 prosenttia.

Kotimaisista kilpailijoista Stora Enson vertailukelpoinen sijoitetun pääoman tuotto oli 13,8 ja UPM:n 13,6 prosenttia.

Molempien tuotto parani, joten viime vuosi oli onnistunut myös Stora Ensolle ja UPM:lle.

Viime vuosien runsaista investoinneista huolimatta Metsä Groupin maksuvalmius on kokonaislikviditeetillä mitattuna pysynyt vahvana.

Yhtiön omavaraisuusaste pysyi viime vuonna liki muuttumattomana 60 prosentissa. Konsernin tavoitteena on pitkällä aikavälillä vähintään 40 prosentin omavaraisuusaste.

Osuuskunnan jäsenten omistama metsäala kasvoi

Vuoden 2022 lopussa Metsäliitto Osuuskunnan jäsenmäärä oli 91 607 jäsentä (edellisvuonna 92 534), jotka omistivat yhteensä 5,3 miljoonaa hehtaaria (edellisvuonna 5,2 milj.) metsää.

Osuuspääoman korkoja osuuskunnan hallitus esitti jaettavaksi 86 miljoonaa euroa (edellisvuonna 72 milj.).

Vuonna 2022 Metsä Group muiden suomalaisten metsäteollisuuskonsernien tapaan joutui etsimään venäläiselle tuontipuulle korvaajan. Metsä Groupin mukaan se korvasi venäläisen tuontipuun kotimaisella ja ruotsalaisella puulla.

Metsä Forestin puutoimitukset olivat 33,9 miljoonaa kuutiometriä (edellisvuonna 35,3 milj.), josta liki 90 prosenttia toimitettiin Suomessa sijaitsevalle teollisuudelle.

Left Menu Icon
Right Menu Icon