Vakuutusyhtiöissä palattiin normaaliin

Vakuutusyhtiöiden onnelliset koronavuodet ovat ohi. Korvaussummat kasvoivat huomattavasti viime vuonna.

Teksti Markku Pulkkinen
Jaa artikkeli

Ihmisten liikkumisen hiipuminen vuosina 2020 ja 2021 toi vakuutus­yhtiöille kissanpäivät myös taloudellisesti. Korvaussummat pienenivät, mutta vakuutusmaksuja ei laskettu.

Keskinäiset vakuutusyhtiöt tekivät parina vuonna kovempaa tulosta kuin omistajat halusivat.

Viime vuonna vakuutusyhtiöiden tulosta painoi kasvaneiden korvauskulujen lisäksi sijoitusten negatiivinen tuotto.

LähiTapiola-ryhmä teki sijoitusten 5,8 prosentin negatiivisen tuoton myötä peräti 470 miljoonaa euroa tappiollisen kokonaistuloksen, kun edellisenä vuonna tulos oli 774 miljoonaa euroa plussalla.

Jos sijoitustoiminnan tappio jätetään huomioimatta, teki LähiTapiola-ryhmä 194 miljoonan euron liiketuloksen. Sekin pieneni puoleen edellisestä vuodesta.

”Keskinäiset vakuutusyhtiöt tekivät kovempaa tulosta kuin omistajat halusivat.”

Positiivista LähiTapiolan vahinkovakuutustoiminnassa oli vakuutusten maksutulon kasvaminen 3,2 prosentilla.

OP Ryhmän Pohjola Vakuutus Oy teki kelpo tuloksen viime vuonnakin. Sijoitustoiminnan tuotot sisältävä liiketulos oli 433 miljoonaa euroa.

Laskua edellisen vuoden 504 miljoonan eurosta oli 14 prosenttia. Pohjola Vakuutus sai kasvatettua vahinkovakuutuksen maksutuloa 2,8 prosentilla.

Sijoitustuottojen keskeisestä merkityksestä vakuutusyhtiöille kertoo myös Pohjantähden tulos, joka painui sijoitustoiminnan 11 miljoonan tappion myötä lähes 14 miljoonaa euroa miinukselle.

LähiTapiola osti POP Vakuutuksen

Paikallisosuuspankkien POP-ryhmän rakenne on muuttunut nopeasti. Viimeisin muutos oli, kun POP Pankki -ryhmä myi 70 prosentin enemmistöosuuden vahinkovakuutustoiminnoistaan LähiTapiolalle.

Kauppa odottaa vielä Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja Finanssivalvonnan hyväksyntää ja se toteutunee lähiviikkoina.

POP Vakuutus on toiminut tähän asti ainoastaan digitaalisesti verkon kautta. POP Vakuutuksesta tulee osa LähiTapiola-ryhmää, vaikka POP Vakuutus jatkaakin toimintaansa itsenäisenä yhtiönä ja sen brändi säilyy.

Sekä ostajalla että myyjällä on tavoitteena tiivistää LähiTapiolan yhteistyötä myös POP Pankkien kanssa. POP Pankit ovat tähän asti tehneet sijoitusrahastojen osalta yhteistyötä Säästöpankki-ryhmän kanssa.

LähiTapiolalla on oma varainhoitopalvelu, joten voi olettaa, että LähiTapiola alkaa hoitaa myös POP Pankkien sijoitusrahastoja.

Finanssialan kalliista tietojärjestelmistä löytynee myös molempia osapuolia hyödyttäviä yhteistyön paikkoja.

Kysymykseksi jää, kannattaako LähiTapiolan ylläpitää vahinkovakuutuksissaan kahta brändiä vai häviävätkö POP-vahinkovakuutukset pian kokonaan pois.

Left Menu Icon
Right Menu Icon