OT tiedusteli tunnelmia ja odotuksia Pellervon Päivän osallistujilta eri toimialoilta ja eri puolilta Suomea.
Meillä ja maailmalla
On syntynyt erilainen tietokirja, jonka rakenne on mielenkiintoinen. Tiukkaa faktaa on uskallettu elävöittää ja keventää fiktiolla. Koko kirja kuitenkin perustuu lopussa kerrottuihin lähteisiin.
Kalankasvatus tuo proteiinirikasta ruokaa nepalilaisten kotitalouksiin. Yksi nepalilaisnaisten osuuskunnista on perustanut kalakaupan ja suunnitelmissa on myös laajentaminen kuivakalan ja kalanrehun tuotantoon.
Osuustoiminnan huippuseminaari järjestetään tänä vuonna 11. huhtikuuta Helsingissä. Tavoitteena on tarjota uusia näkökulmia niin isoissa, keskisuurissa kuin pienissäkin osuuskunnissa toimiville.
Skutsi on osuuskunta, joka pyrkii uudistamaan käsityksen luonnonsuojelusta ja samalla haastamaan nykyisiä sijoitusmalleja.
Digitaalinen löydettävyys on kaiken yritystoiminnan perusasia, jonka toimivuus tulee tarkastaa säännöllisesti, etenkin jos muutoksia on tullut yrityksen toimintoihin. Pienikin yritys voi tarkistaa digimuistilistan nopeasti itse:
Hajautettu energiantuotanto vähentää riskejä ja vauhdittaa vihreää siirtymää.
Nykyiset kriisit kuormittavat Euroopan alueita taloudellisesti ja lisäävät tyytymättömyyttä EU-hallintoa kohtaan.
Osuustoimintaryhmä tuo yhteen poliitikot eri aatesuunnista.
Venäjä, inflaatio ja korot eivät jätä rauhaan edes valtiontalouksia. Saksalaisetkin murehtivat maansa velanottotahtia, investointi- ja työntekijävetovoiman puutetta sekä digitalisaation haasteita.
Jo nyt kannattaa pohtia ensi kevään EU-vaalien asetelmia. Ratkaistaanhan vaaleissa koko unionin suunta keskellä geopoliittisia jännitteitä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen julkaisema video muistuttaa vesihuollon varautumisen tärkeydestä maatiloilla. Se pyrkii herättämään maaseudulla vesihuollon palveluita tuottavia laitoksia ja palveluja käyttäviä maatiloja varautumisen tärkeydestä.