OT-lehti

OP-finanssiryhmä palaa juurilleen, kun se lunastaa Pohjolan pois pörssistä. Tällä päätöksellään OP-Pohjola kunnioittaa samalla OKO:n ensimmäisen toimitusjohtajan ja osuustoiminnan suurmiehen Hannes Gebhardin elämäntyötä. Hänen syntymästään tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta.

OP-ryhmä palaa juurilleen

Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Esa Härmälä näkee, että suomalainen teollisuus saa energiansa kohtuuhintaan. Kansalaisille sähkö on sen sijaan kallista. Hinta nousee liiaksi tuottajan ja kuluttajan välissä. Ilmiö on sama kuin ruokaketjussa.

Esa Härmälä: Monipuolinen energiantuotanto Suomen vahvuus

Suomalainen peliala elää nyt kukoistuskautta. Peliteollisuuden menestys avaa tietä myös alalla toimiville osuuskunnille. Yritykset käynnistyvät usein jo oppilaitoksissa, jotka tarjoavat yhä enemmän pelialan opintoja.

Isojen voittojen ja riskien peliala

Osuustoiminnallisissa vanhuspalveluissa ollaan Suomessa vasta alkumetreillä. Yhteistyötä julkisen sektorin ja osuustoiminnallisten palveluiden välillä pitää myös selkeyttää. Lähivuosina tarvitaan yhä enemmän erilaisia palvelun tarjoajia.

Osuustoiminnasta valoa vanhuspalveluihin

Kansainvälisen Osuustoimintaliiton ICA:n yleiskokous ja konferenssi järjestettiin ensimmäistä kertaa Afrikan mantereella. Marraskuun alussa Kapkaupungissa pidetyssä kokouksessa oli osallistujia lähes 90:stä eri maasta.

ICA:n yleiskokous ensi kertaa Afrikassa

Nuoria ajattelijoita kokoontui Kolin kansallismaisemiin pohjustamaan osuustoiminnan kehityksen vuosikymmentä. Aivoriihi alkoi pääkysymyksen horjuttamisella. Miksi osuustoiminta pitää kauttaaltaan modernisoida? Perusidean tasolla kaikki on valmiina, koska yhteistoiminnan ajatus on kestänyt aikaa kolmella vuosisadalla. Sen sijaan tarvitsee lisätä ymmärrystä yritysmallista ja modernisoida tapaa viestiä siitä.

Kolin henki etsi vuosikymmenohjelmaa

Left Menu Icon
Right Menu Icon