Sijoitustoimintaan keskittyneiden suomalaisten osuuskuntien tasevarallisuus on yhteensä noin miljardi euroa. Jos mukaan lasketaan myös jäsenomisteisten pankkien ja asiakasomisteisten vakuuttajien taseet, koossa on jo yli sata miljardia.
Talous
Vakuutustoiminnan sääriski konkretisoitui viime vuonna. Alkutalven kovat pakkaset ja liukkaat jalkakäytävät toivat vakuutusyhtiöille kosolti korvattavaa.
Pankit pelkäsivät korkokatteiden alenevan viime vuonna. Toisin kävi. Tulokset paranivat edelleen.
Marketkaupan isona kysymyksenä säilyy, kauanko S-ryhmä jatkaa osuutensa kasvattamista. Kisaan ilmoittautuu myös Spar.
Vuosi 2025 on YK:n osuustoiminnan vuosi. Teemavuoden tavoitteena on lisätä tietoisuutta osuuskunnista ja niiden roolista yhteistä hyvinvointia lisäävinä talouden toimijoina.
Nuorempi polvi arvostaa työelämässä entistä enemmän vastuullisuutta ja työn merkityksellisyyttä. Tämä kävi selväksi myös Pellervon Päivän nuorten paneelissa, jossa oli synkistelyn sijaan positiivinen pohjaväre.
Synkkinä aikoina ihminen kaipaa ympärilleen myös valoa ja positiivisuutta. Vielä tärkeämpää on kuitenkin tunne, että omalla työllä on merkitystä itselle ja koko työyhteisölle, evästi Pellervon Päivässä puhunut yrittäjä ja viestintäkonsultti Kirsi Piha.
Osuuskuntien vahvuuksia sote-alalla ovat paikallisuus, yhteistyö ja joustavuus.
Pellervon Päivän kestävän kasvun teemaa pyöriteltiin myös talousdebatissa. Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju ja STTK:n yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö Elena Gorschkow korostivat kasvuporkkanoiden ja kannusteiden merkitystä. Toteuttamiskeinojen ja varsinkin istuvan hallituksen työelämäuudistusten suhteen oltiin jo eri laduilla.
Pellervon Päivän avannut Pellervon valtuuskunnan puheenjohtaja Ilkka Uusitalo näkee YK:n osuustoimintavuoden mahdollisuutena kirkastaa osuustoiminnan ideaa ja tehdä se tutummaksi suurelle yleisölle.
Jo perinteeksi muodostunut Pellervon Päivä pureutui tällä kertaa kestävään kasvuun ja uudistumiskykyyn. Osuuskunnilla, osaamisella ja asenteella on tulevaisuudessa entistä isompi rooli. Sitran yliasiamies Atte Jääskeläinen peräsi puheenvuorossaan kovempaa kasvua ja nykyistä parempaa tuottavuutta.
Osuuskunta sopii hyvin maatalouden keräämän datan hallintaan ja sen tuomiin bisnesmahdollisuuksiin.