Talous

Lähes poikkeuksetta KPO on viimeiset kymmenen vuotta keikkunut parhaimpien alueosuuskauppojen joukossa. Kärkisijasta ehti kuitenkin kulua muutama vuosi, ja nyt se taas ansaitusti saavutettiin. Samalla kilpailu osuuskauppojen parhaimmuudesta tasoittui hieman.

KPO kiilasi kärkeen

Kasvu ja kannattavuus paranivat yleisesti ennätystasolle. Vahva kysyntä, hyvät sijoitustuotot ja investointien viriäminen tukivat monen osuustoiminnallisen yrityksen menestymistä. Toisaalta korona kuritti yhä monia osuuskuntia erityisesti palvelutoimialoilla. Siitä yleisarvosana 8,5.

Tyyntä myrskyn edellä… mutta 2021 meni pelättyä paremmin

Jäsenpohjaisten yritysten pohjoismaiset ylpeydet, suomalainen Metsäliitto Osuuskunta ja ruotsalainen Lantmännen ef., kuuluvat kumpikin alansa johtaviin Euroopassa. Eri toimiala, erilainen tausta ja erityyppinen strategia eivät estä molempia tavoittelemasta yhtä ja samaa, sitä kaikille yrityksille tärkeintä – kasvua.

Lantmännen ja Metsä Group – mikä niitä yhdistää?

Osuustoiminta on kansainvälinen liike. Mutta ei tämä sitä tarkoita, että suomalaiset osuuskunnat olisivat omistukseltaan kansainvälisiä. Päin vastoin, meillä ei ole yhtään sellaista kuluttaja- tai tuottajaosuuskuntaa eikä keskinäistä yhtiötä, jolla olisi omistajia ulkomailla. Monella osuuskunnalla lienee tarve arvioida potentiaalinen jäsenkunta uusiksi. Tai lopettaa kokonaan.

Kuihtuvien osuuskuntien pelastus: lisää jäseniä ulkomailta?

Suurimpien pankkien joukossa fuusioita jatketaan ahkerasti. Edellisen ja kuluvan tilikauden aikana yhdistymisissä on mukana toistakymmentä pankkia. Toissa vuonna toteutuneiden fuusioiden avulla parhaaseen kasvuun ylsi jälleen Etelä-Pirkanmaan OP.

Parhaat osuuspankit

Alueosuuskaupoista kahden kärjessä on ollut jo yhdeksän vuotta PKO Pohjois-Karjalasta. Nyt PKO varmisti paalupaikan jo kolmatta vuotta peräkkäin. Viime vuonna jaetulle ykkössijalle ponnistaneen PeeÄssän Pohjois-Savosta PKO jätti tällä kertaa selvästi taakseen.

PKO jälleen paras

Osuuskuntien maksamat palautukset jatkoivat kasvuaan 12 miljoonalla. Tällä kertaa myös keskinäisten yhtiöiden maksamat edut ja hyvitykset kasvoivat. Keskimäärin Suomen seitsemän miljoonaa osuustoimintayritysten jäsentä nettosivat yli 120 euroa bonuksina ja muina palautuksina henkilöä kohden.

Kuluttajaosuustoiminnan palautukset omistajille lähes 870 miljoonaa

Left Menu Icon
Right Menu Icon