Talous

Vuosi 2022 oli maidontuotannon arvoketjussa vaikea. Tuotantokustannukset nousivat merkittävästi jo koronapandemian myötä kohonneesta tasosta, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan.

Valio onnistui vaikeassa taloustilanteessa

Monialaosuuskunta Tradekan vuosi 2023 on sijoitustuottojen ansiosta alkanut paremmin kuin mollivoittoinen viime vuosi. Ongelmia, riskejä ja haasteita riittää jatkossakin: konsernin liiketoiminnat ovat olleet viimeksi voitolla 2019 ja kiinteistösijoitusten arvoissa lienee laskupaineita.

Sijoittajaosuuskunnat vaikuttavamman kansankapitalismin asialla

Pientenkin yritysten kehittämiseen ja kehittämishankkeisiin on nyt hyvin rahaa tarjolla, kun uusi ohjelmakausi käynnistyy. Osuuskuntien kannattaa hyödyntää tätä mahdollisuutta, jos tavoitteena on kasvu ja kehittäminen. Yrityksen kehittämisrahoituksen hakemiseen valmistautuminen etenee näin:

Yritystukia kannattaa hakea kehittämiseen

Osuuskuntia on erilaisia. Kaikilla ei ole halua eikä edes tarvetta kasvaa. Mutta jos ei kasva, niin on vaikea pysyä paikallaankaan. Maakunnallisen ja myös valtakunnallisen elinvoiman näkökulmasta on hyvä, kun entistä useammat osuustoimintayritykset hakevat aktiivisesti kasvumahdollisuuksia. Niin kuin Metsä Group, BLC-osuuskunta tai Laitilan Puhelin Osk, joka varmaan yllätti jäsenensäkin.

Osuuskunta omistajana – kasvattaja vai kuihduttaja?

Osuustoiminnalliset arvot ovat nyt muotia. Puheissa. Pandemian, sodan ja ympäristöahdistuksen koettelemina ymmärrämme paremmin yhdessä tekemisen ja toisten tukemisen arvon. Mutta kansantalouden tai yritystalouden tasolla osuuskunnilta puuttuu vetovoimaa. Tässä startupien, slushien ja sisupussien maassa pitää muuttaa jotain muutakin kuin asennetta, jos halutaan hyödyntää osuustoiminnan kaikki potentiaali.

Unelmaosuuskuntani – totta 2030-luvulla?

Oman kokoluokkansa parhaimmiksi liiketoiminnan kasvattajiksi nousivat tällä kertaa Suomenselän OP, Järvi-Suomen Osuuspankki (POP), Maaningan OP ja Honkajoen Osuuspankki (POP).

Parhaat osuuspankit

Lähes poikkeuksetta KPO on viimeiset kymmenen vuotta keikkunut parhaimpien alueosuuskauppojen joukossa. Kärkisijasta ehti kuitenkin kulua muutama vuosi, ja nyt se taas ansaitusti saavutettiin. Samalla kilpailu osuuskauppojen parhaimmuudesta tasoittui hieman.

KPO kiilasi kärkeen

Kasvu ja kannattavuus paranivat yleisesti ennätystasolle. Vahva kysyntä, hyvät sijoitustuotot ja investointien viriäminen tukivat monen osuustoiminnallisen yrityksen menestymistä. Toisaalta korona kuritti yhä monia osuuskuntia erityisesti palvelutoimialoilla. Siitä yleisarvosana 8,5.

Tyyntä myrskyn edellä… mutta 2021 meni pelättyä paremmin

Left Menu Icon
Right Menu Icon