Yritys

Maitosuomi luottaa skaalaetuihin

Syksyllä 2019 toimintansa aloittanut uusi Osuuskunta Maitosuomi julistaa olevansa maitoalan edelläkävijä ja maidontuottajan luotettava kumppani.

Pirkanmaalla edetään ruisleipä­mallilla

Akaan, Urjalan ja Valkeakosken Osuuspankit yhdistivät voimansa 1.9.2019 ja siitä syntyi Etelä-Pirkanmaan Osuuspankki. Tehtävänä on huolehtia, että kasvualueella on eväitä elämälle myös tulevaisuudessa. Panostuksia tulee erityisesti yritysrahoitukseen.

Nelikymppinen SEO tähyää tulevaan

Suomalainen Energiaosuuskunta eli SEO on nyt virallisesti keski-ikäinen. Yrittäjien vetämän huoltoasemaketjun syntymäpäiviä vietettiin viime marraskuussa, jolloin oli kulunut tasan 40 vuotta siitä, kun SEO perustettiin.

Kannuksen vesiosuuskunta testaa mallisääntöjä

Vesiosuuskuntien mallisääntöjen pitkään kestänyt uudistamistyö on saatu valmiiksi. Uusien sääntöjen julkaisu tapahtunee aivan lähiaikoina, joten suoraan mallin perusteella ei ole vielä sääntöjä missään tehty.

Versosto auttaa yrittäjyyspolun löytämiseen

Osuuskunta Versosto on yrittäjyydestä kiinnostuneiden nuorten osuuskunta, joka sai alkunsa Reisjärven kristillisellä opistolla ja pitää myös kotipaikkaansa siellä. Pääosan jäsenistöstä muodostavat opiston vanhat opiskelijat, mutta muutkin nuoret ovat tervetulleita.

Vahvasti mukana ihmisten arjessa

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on menestynyt hyvin huolimatta toimialuetta kohdanneesta rajusta rakennemuutoksesta. Uskollisia asiakasomistajia osuuskauppa palkitsee paitsi eduilla ja hyödyillä myös huolehtimalla siitä, että palveluverkosto Helsingin ja Turun metropolien välissä on nykyaikainen, laaja ja kattava.

Left Menu Icon
Right Menu Icon