Hopeinen Koivu tukee ikäihmisten kotona asumista

OT-lehdessä

Maltillinen osuustoimintamies

Salon Haukkalan kylältä löytyy osuustoimintamies, joka keskittyy asioihin eikä säntäile somesuosion perässä.

PKO: Käytännön tekoja maakunnan elinvoiman edistämiseksi

Kaikki PKO:n toimipaikkoihin käytetyt eurot palautuvat oman maakunnan hyväksi, painottaa toimitusjohtaja Juha Kivelä.

Metsä Group investoi lisäarvoa omistajilleen

Metsä Group -konserni investoi vajaan kymmenen vuoden aikana yli kolme miljardia euroa Suomeen. Metsänomistajien omistus ohjaa investointeja.

Mikä on Pellervon kuntavaaliohjelman ydin?

Pellervon tavoitteena on saada laaja ymmärrys sille, että osuustoiminta on erinomainen tapa lisätä paikallista elinvoimaa.

Eturivin tapahtumayritykset perustivat osuuskunnan

Koronan jälkeen tapahtuma-alalla riittää vilinää, uskotaan tapahtuma-alan kärkiyritysten muodostamassa osuuskunnassa.

Mikä ihmeen edunsaajailmoitus?

Kuka on osuuskunnan edunsaaja ja miksi edunsaajailmoitus pitää tehdä?

Osuustoiminta kuntien työkalupakkiin

Lähestymme kovaa vauhtia kevään 2021 kuntavaaleja. Varsinainen vaalipäivä on 18. huhtikuuta, jos koronapandemia ei pakota siirtämään vaaleja syksyyn. Tämänhetkisen tiedon mukaan kynnys vaalien siirtämiselle on hyvin korkea.

Tulevaisuuteen suuntauvia keskusteluita

”Pertunmaa? Tiedät Kuortin ABC:n. Kuortti on Pertunmaata; kun mennään Hämeestä Etelä-Savoon. Paljon mökkejä. Jari Leppä on sieltä.” Suurin piirtein näin paikannetaan Pertunmaa, jonka kunnanjohtajana aloitti vuonna 2020 Leena Ruotsalainen.

Hopeinen Koivu tukee ikäihmisten kotona asumista

Juukalainen osuuskunta tarjoaa kotona asumista tukevia palveluja maaseudun haja-asutusalueella. Menestystekijänä on kunnan sekä sosiaali- ja terveyspalveluja tarjoavan Siun soten kanssa sujuvasti rullaava yhteistyö.

Kilpailulaki muuttuu – mitä se merkitsee?

Hallitus antoi marraskuun alussa eduskunnalle esityksen kilpailulain muutoksesta. Muutoksen taustalla on EU-direktiivi ja sen kansallinen täytäntöönpano. Kyseessä on merkittävin kilpailulainsäädännön muutos vuosiin.

Tutustu lehteen

OT-lehti Twitterissä

pellervo.fi -uutisia

Tilaa OT-lehti - johdon ja hallinnon ammattilehti

Osuustoiminta-lehti vuodeksi (5 numeroa) tutustumishintaan 28 euroa (sis. alv 10%).
Tutustumistarjous vain uusille tilaajille.

OT-yritys

Eturivin tapahtumayritykset perustivat osuuskunnan

Koronan jälkeen tapahtuma-alalla riittää vilinää, uskotaan tapahtuma-alan kärkiyritysten muodostamassa osuuskunnassa.

Hopeinen Koivu tukee ikäihmisten kotona asumista

Juukalainen osuuskunta tarjoaa kotona asumista tukevia palveluja maaseudun haja-asutusalueella. Menestystekijänä on kunnan sekä sosiaali- ja terveyspalveluja tarjoavan Siun soten kanssa sujuvasti rullaava yhteistyö.

Ei mikään yhden miehen show

Stefan Skullbacka on toimitusjohtaja, joka tienasi rahat ensimmäiseen polkupyöräänsä poimimalla tomaatteja ja luotsaa yhtä Suomen tunnetuimmista vihannesalan brändeistä.

Ihmiset

Maltillinen osuustoimintamies

Salon Haukkalan kylältä löytyy osuustoimintamies, joka keskittyy asioihin eikä säntäile somesuosion perässä.

Tulevaisuuteen suuntauvia keskusteluita

”Pertunmaa? Tiedät Kuortin ABC:n. Kuortti on Pertunmaata; kun mennään Hämeestä Etelä-Savoon. Paljon mökkejä. Jari Leppä on sieltä.” Suurin piirtein näin paikannetaan Pertunmaa, jonka kunnanjohtajana aloitti vuonna 2020 Leena Ruotsalainen.

Talousennustaja rakentaa Suomea

Pellervon taloustutkimus PTT:n uusi toimitusjohtaja Markus Lahtinen haluaa PTT:n olevan uskottava, luotettava tutkimusinstituutio, jonka tekemisellä on merkitystä yhteiskunnalle. Hän on valmis esittämään valtavirrasta poikkeaviakin näkemyksiä.

Talous

Metsä Group investoi lisäarvoa omistajilleen

Metsä Group -konserni investoi vajaan kymmenen vuoden aikana yli kolme miljardia euroa Suomeen. Metsänomistajien omistus ohjaa investointeja.

Onko verojen maksaminen aina vastuullista?

Osuustoiminnalliset yritykset maksavat vuosittain tuloveroa noin puoli miljardia euroa. Jäsenille maksetaan hyvityksinä 750–1 000 miljoonaa euroa. Onko suhde oikea?

Osuuskuntien perustamistahti hiipuu

Osuuskuntia perustetaan yhä verkkaisesti, eikä koronapandemia ole ainakaan tahtia kiihdyttänyt.

Meillä ja maailmalla

Metsäosuuskunnat kehittyvät lupaavasti Vietnamissa

Metsäosuuskuntien toiminnan kehittyminen on kestävän metsänhoidon ja -tuotannon edellytys Vietnamissa.

Osuustoiminta tuo turvaa epävakaaseen maailmaan

Elämä on epävarmaa. On asioita, joita on lähes mahdoton ennakoida. Yhteisvastuullisuuden merkitys onkin entisestään korostunut. Voiko liikkeellä, joka syntyi yli 150 vuotta sitten oman aikansa tarpeisiin olla annettavaa nykypäivänä? Voiko osuustoiminta vastata myös uuden vuosikymmenen megatrendeihin verkostomaisuuden lisääntymisestä ilmastokriisiin ratkomiseen?

Venäjän viinintuottajat kävivät Helsingissä, osuuskunnille luvassa helpotuksia

Etelä-Venäjään kuuluvan Krasnodarin viinintuottajat esittelivät tuotantoaan maaliskuussa Venäjän suurlähetystössä Helsingissä. Vaikka Venäjän viinit ovat jo laadultaan verrattavissa muun Euroopan viineihin, ovat ne suomalaisille melko tuntemattomia.

Kolumnit

Osuustoiminta kuntien työkalupakkiin

Lähestymme kovaa vauhtia kevään 2021 kuntavaaleja. Varsinainen vaalipäivä on 18. huhtikuuta, jos koronapandemia ei pakota siirtämään vaaleja syksyyn. Tämänhetkisen tiedon mukaan kynnys vaalien siirtämiselle on hyvin korkea.

KRIISI – vanha NORMAALI

Maailman myllerryksessä ei aina riitä, että yritys on hoitanut asiansa hyvin. Kriisiaikoina yrityksen johtaminen korostuu. Kokosimme OT-lehden jutuista vuosien varrelta näkemyksiä osuustoimintayritysten johtamisesta kovissa paikoissa.

Korona muuttaa maailmaa positiiviseen suuntaan

”Koronajohtaminen tarkoittaa loputtomia etäpalavereita jatkuvana virtana. Olen vieraillut useissa epämääräisissä kokoushuoneissa ja omani ovat myös olleet sellaisia, missä yleensä vieraita ei käy”, kirjoittaa kolumnissaan Tiimiakatemia Globalin toimitusjohtaja Heikki Toivanen.

Neuvonta