2/17

Yritysjohtajan on syytä osata politiikkaa

Alkuvuodesta uutisoitiin, että kansanedustaja Alexander Stubb pitää maksullisia alustuksia eduskuntatyön ohella. Politiikan tutkijat ja toimittajat kummeksuivat asiaa. Sosiaalisessa mediassa Stubbia ymmärsivät lähinnä yksityisen sektorin asiantuntijat ja johtajat. Jokainen saa vapaasti hinnoitella osaamisensa, kuului perustelu.

Maailman tuottajajärjestö kokoontuu kesäkuussa Helsingissä

Maailman tuottajajärjestön WFO:n puheenjohtaja William Rolleston vieraili huhtikuussa Suomessa. Uusiseelantilainen Rolleston oli valmistelemassa WFO:n yleiskokousta, joka järjestetään Helsingissä 12.-15. kesäkuuta. Finlandia-taloon odotetaan yli 400 osallistujaa, joista noin 250 tulee ulkomailta.

Hedvigin tavoitteet yhä ajankohtaisia

Hedvig Gebhard tunnetaan osuustoiminnan äitihahmona, mutta hän oli myös merkittävä sosiaalipoliitikko ja naisasiapioneeri. Tämän päivän naisvaikuttajat pohtivat Hedvigin elämäntyön vaikutuksia juhlaseminaarissa maaliskuussa.

Kunnat toimivat nyt 
valtavan muutoksen keskellä

Huhtikuun vaaleissa valittiin 9 000 päättäjää manner-Suomen kuntiin ja kaupunkeihin. Uusien valtuustojen toimikaudesta ensimmäiset pari vuotta kuluvat valmistautumisessa sote-uudistukseen ja maakuntahallintoon. Seuraavat pari vuotta menevät sitten sen jälkeiseen aikaan, jolloin uudistuksia vielä varmaankin täsmennetään.

Left Menu Icon
Right Menu Icon