3/18

Oli myös Swedish Meatsin kannalta oikea päätös, että HK Ruokatalo tuli sen ostajaksi vuonna 2006. Näin sanoo maanviljelysneuvos Marcus H. Borgström. Juuri hänen puheenjohtaja-aikanaan silloisen HK Ruokatalon hallituksessa tämä suomalainen lihaosuuskunta alkoi kasvaa maan rajojen ulkopuolelle, myös Ruotsiin.

Myynti HK:lle oikea päätös myös Swedish Meats’ille itsellensä

Pienosuuskunnat ovat vahvasti mukana kesätapahtumien järjestämisessä. 
OT-lehti keräsi joukon kesätapahtumia ja näyttelyitä, joissa järjestäjänä on osuuskunta tai osuuskunnan jäsenet.

Osuustoiminnalliset kesälomavinkit

Osuuskunta Versosto on yrittäjyydestä kiinnostuneiden nuorten osuuskunta, joka sai alkunsa Reisjärven kristillisellä opistolla ja pitää myös kotipaikkaansa siellä. Pääosan jäsenistöstä muodostavat opiston vanhat opiskelijat, mutta muutkin nuoret ovat tervetulleita.

Versosto auttaa yrittäjyyspolun löytämiseen

Nyt on se aika vuodesta, jolloin yritykset julkaisevat menneen vuoden tulokset ja toimintakertomukset. Yhä useampi yritys liittää vuosikatsaukseensa yhteiskuntavastuullisuus-osion, jossa yritys kertoo toimintansa vaikutuksista ympäröivään yhteiskuntaan ja sidosryhmiinsä. Mutta huomioivatko yritykset vastuullisuusraporteissaan nuoret? Onko osuuskunnan ja osakeyhtiön nuorisovastuullisuudessa eroja?

Onko osuuskunnan ja osakeyhtiön nuorisovastuussa eroja?

Left Menu Icon
Right Menu Icon