OT4/20

Yhdysvalloissa puhaltavat poliittisesti konservatiiviset tuulet, mutta Floridan Lutzissa sijaitseva asunto-osuuskunta on tunnettu rennosta asenteestaan. Saksalaisten maahanmuuttajien mukanaan tuoma perinne on kukoistanut kaupungissa jo yli puoli vuosisataa.

Luonnollista asumista Comojärven rannalla

Kaikilla meillä on omat arvomme, joiden mukaan pyrimme toimimaan. Myös jokaista organisaatiota ohjaavat arvot, olivat ne sitten määritelty tai ei. Usein kuulee sanottavan, että arvot toimivat yrityksen eduksi vain silloin, kun henkilöstö on todella sisäistänyt ne.

Mihin yritys tarvitsee arvoja?

OP Uusimaa toimii vireällä alueella, jossa väestö lisääntyy. Toimialue kattaa kaupunkien ja taajamien lisäksi maaseutua. Tarvitaan palvelukykyistä pankkia, joka erottautuu osuustoiminnallisuudella.

Yksivuotiaan OP Uusimaan katse palvelukyvyssä

Osuustoiminta ja maakunnan kaikinpuolisen hyvinvoinnin edistäminen ovat Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtajalle, Juha Kivelälle sydämen asioita. Työtään hän tekee suurella intohimolla, liekki silmässä yhdessä tekemistä painottaen.

Osuustoiminnan tulenkantaja

Fuusioiden avulla kasvua hakeneet Urjalan, Valkeakosken ja Akaan Seudun OP:t muodostivat Etelä-Pirkanmaan OP:n ja samalla pokkasivat suurten pankkien parhaan liiketoiminnan kasvattajan pestin. Muissa pankkikokoluokissa parhaat olivat Lounais-Suomen, Maaningan, Vesannon Halsua-Ylipään OP.

Parhaat pankit

Left Menu Icon
Right Menu Icon