Joka kahdeksas kansanedustaja kuuluu eduskunnan osuustoimintaryhmään

Eduskunnan uusi osuustoimintaryhmä on päässyt jo hyvään vauhtiin. Perustamiskokous pidettiin 11. helmikuuta, ja nyt jäsenluettelossa on jo 24 edustajan nimet. Kaikki yhtä edustajaa suuremmat poliittiset ryhmät ovat edustettuina.

Teksti: Maija Hakala | Kuvat: Matti Ketola
Jaa artikkeli

Eduskunnan uusi osuustoimintaryhmä on päässyt jo hyvään vauhtiin. Perustamiskokous pidettiin 11. helmikuuta, ja nyt jäsenluettelossa on jo 24 edustajan nimet. Kaikki yhtä edustajaa suuremmat poliittiset ryhmät ovat edustettuina.

”Tavoitteena on lisätä edustajien ymmärrystä osuuskunnista ja keskinäisistä vakuutusyhtiöistä ja edistää osuustoimintaa Suomessa”, sanoo ryhmän puheenjohtajaksi valittu Antero Laukkanen (kd.).

Eduskunnassa ei aiemmin ole ollut kovin montaa talouspolitiikkaan liittyvää verkostoa. Osuustoiminta on kuitenkin aihe, joka kokoaa kiinnostusta vahvasti yli puoluerajojen.

Teemaryhmän perustamiselle oli Arkadianmäellä selvästi tilausta, edustajien aktiivisesta mukaan ilmoittautumisesta päätellen. Mukaan tapaamisiin ovat tervetulleita myös jäsenten avustajat.

Kansanedustaja Antero Laukkanen toimii eduskunnan osuustoimintaryhmän puheenjohtajana. Kuva Riku-Matti Akkanen.

Ohjelmassa vierailuja ja seminaareja

Kansanedustajien osuustoimintaryhmä kokoontui suunnittelemaan tulevaa toimintaa täsmälleen kuukausi perustamiskokouksen jälkeen eli maaliskuun 11. päivä. Paikallaolijoiden kesken todettiin, että jäsenet ovat kiinnostuneita lähtemään liikkeelle aivan perusteista. Mitä osuustoiminta oikeastaan on?

Ymmärrystä aiotaan syventää sekä yritysvierailujen että esimerkiksi teemaseminaarien avulla. Isoista osuustoimintaryhmistä sekä S-ryhmä, OP Ryhmä että LähiTapiola ehättivät jo esittää kutsunsa kansanedustajille.

”Meillä oli jo sovittuna päivämäärä vierailulle Ässäkeskukseen, mutta koronaepidemian takia kaikki vierailut siirtyvät nyt tietenkin syksyyn”, puheenjohtaja Laukkanen toteaa.

Yritystapaamisten ohella valmisteilla on myös tutustumiskäynti Osuustoimintakeskus Pellervossa, jossa perehdyttäisiin muun muassa järjestön rooliin yritysyhteistyön rakentajana sekä kansainväliseen osuustoimintaliikkeeseen.

”Myös pienempi ja uusi osuustoiminta kiinnostavat. Esimerkiksi asuntopolitiikassa on nyt ajankohtaista asunto-osuuskuntamallin kehittyminen.”

Eduskunnan osuustoimintaryhmän perustamiskokous Helsingissä 11. helmikuuta 2020.

Lainsäädännölliset pullonkaulat tietoon

Osuuskunnilla ja vastaavilla yhtiöillä on nyt erinomainen mahdollisuus päästä vaikuttamaan yrityksiä koskevaan lainsäädäntöön. Kun puheyhteys eduskuntaan on kunnossa, lakeihin ei pitäisi enää kovin helposti jäädä lapsuksia, joiden takia osuuskunnat syystä tai toisesta saavat perusteettomasti erilaisen kohtelun vaikkapa tukiasioissa kuin osakeyhtiöt.

”Nyt on oikea hetki kartoittaa osuustoimintaa sääntelevien lakien pullonkaulat. Millaisia muutostarpeita on, jotta tämä yritysmuoto pääsee kehittymään parhaalla mahdollisella tavalla? Siitä voisi laittaa viestiä esimerkiksi ryhmämme sihteerinä toimivalle Pellervon Sami Karhulle”, Laukkanen rohkaisee yrityspäättäjiä.

Eikä tämä tietenkään koske vain isoja ja vakiintuneita osuuskuntia. Yhtä lailla kansanedustajia kiinnostaa maaliskuun palaverissa käydyn keskustelun perusteella osuuskunnan joustavuus uuden yrittäjyyden muotona.

Tarkoitus on tutustua siihen, mitä on osuustoimintayrittäjyys ja mikä on sen suhde kevytyrittäjyyteen ja muihin yrittäjyysmalleihin? Entä mitä osuuskuntamallille merkitsee, että osuustoimintaan on tullut osakeyhtiömäisiä piirteitä.

Myös osuustoiminnan asema yliopistoissa kiinnostaa. Olisiko useammasta osuustoimintaprofessuurista apua? Aiheita siis riittää, ja juuri sen takia ryhmä tietenkin perustettiinkin.

Eduskunnan osuustoimintaryhmän varapuheenjohtaja Petri Honkonen (kesk.)

Osuustoiminta on entistäkin tärkeämpää

”Koronaepidemian jälkeisessä Suomessa osuustoiminnalla lienee paljon annettavaa: Hyvinvoinnin rakentaminen tulee olemaan valtava työ, joten yhteisen hyvän lisäämistä painottava yritysmuoto on erityisen tarpeen, pohtii puheenjohtaja Antero Laukkanen. 

”Onneksi meillä on nyt ryhmän perustamistyö tehtynä, niin olemme heti poikkeusvaiheen päätyttyä valmiina toimimaan osuuskuntien ja keskinäisten yhtiöiden toimintaedellytysten turvaamiseksi. Maamme tulee tarvitsemaan kipeästi yritysten menestystä, etenkin niiden, joiden omistus säilyy täällä Suomessa.”

Antero Laukkasen haastattelu, OT 6/2018

Petri Honkosen haastattelu, OT 5/2019

Erkki Tuomiojan puhe eduskunnan osuustoimintaryhmän perustamiskokouksessa

Osuustoimintaryhmän jäsenet, maaliskuu 2020

Eduskunnan osuustoimintaryhmän kaikkien jäsenten kuvat yhdessä kuvassa.
Kuvat: Eduskunta
  1. Antero Laukkanen, pj KD
  2. Petri Honkonen, vp, kesk
  3. Katja Hänninen, vas
  4. Anders Norrback, r
  5. Erkki Tuomioja, sd
  6. Johannes Koskinen, sd
  7. Niina Malm, sd
  8. Raimo Piirainen, sd
  9. Eveliina Heinäluoma, sd
  10. Johanna Ojala-Niemelä, sd
  11. Juha Pylväs, kesk
  12. Hanna-Kaisa Heikkinen, kesk
  13. Anne Kalmari, kesk
  14. Esko Kiviranta, kesk
  15. Heikki Autto, kok
  16. Riikka Slunga-Poutsalo, ps
  17. Kaisa Juuso, ps
  18. Jari Koskela, ps
  19. Minna Reijonen, ps
  20. Tom Packalen, ps
  21. Riikka Purra, ps
  22. Veijo Niemi, ps
  23. Bella Forsgren, vihr
  24. Outi Alanko-Kahiluoto, vihr

Left Menu Icon
Right Menu Icon